Ei tänne näköjään kukaan muu kirjota nii kai se meitin on pakko. Työharjottelua on tosiaan jäljellä 3,5 päivää, eli tämä viikko. Huomasin että olin laskenut vapaastivalittavat opintoviikot mukaan työharjotteluun ja teen nekin nyt samalla pois työharjottelussa niin ei tartte niistäkään enää ressata. Opinnäytetyössä on vielä viimeistely jäljellä ja näillä näkymin esittelen sen ensi viikolla. Sitten olis kahden viikon loma ja sitten vielä esitystekniikka ja sitten valmistuminen. Kesätöihin pääsin jälleen paikalliselle ikkunatehtaalle.
Loma sujui mukavasti keski-suomessa erään poikamiehen luona. Kävimme jopa HElsingissä asti American car showssa, jonne minun ei näköjään olisi kannattanut lähteä. Katsellessa toinen toistaan komeampia autoja masennuin heti alkumetreillä omaan autooni. Ilmeisesti mesennukseni oli aika paha, sillä olin missannut Salkkareiden Ossin. Kaksikin kertaa mulle oli siitä sanottu, mutta olin vastannut jotain epämääräsitä ja jatkanut masistelua. Kun pääsimme takaisin Keski-Suomeen tämä edellämainittu poikamies lesotti sikolleen, että näimmepäs Salkkareiden Ossin, niin meiti oli ihan pihalla että NÄHTIINKÖ!!!?? Ei kai siinä sitten. Matka jatkui kohti Jyväskylää Maj Karman keikalle. Oli hyvä keikka ja oli hyvin humalassa. Siitä sitten mökille yöksi kuuntelemaan Mannisen rakastuneita huokauksia. (Jäähyblogilta voi varmaan piakoin lukea mistä nämä rakastuneet huokaukset johtuivat.)
Ei kai tässä sitten sen seksikkäämpää.
Juupajuu.
Monday, April 09, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
6 comments:
"Minä en kyllä koskaan ala rakentelemaan autoja, Se on niin hirveän kallista!"
- Jööti unissaan
Ooppa hilijaa.
"Tulen olemaan vuoden poikamies ainakin seuraavat 10 vuotta!"
-AC/DC blogilla
"Mökkiinhän ei sitten naisia tuoda"
-Wille
http://poikamiehet.blogspot.com/2007/03/jos-odotit-sopivaa-hetke-niin-se-meni.html
-Manninen vielä pari viikko sitten
Per****, ei nuo linkit oikein tahdo onnistua. Kokeillaan uudestaan. http://poikamiehet.blogspot.com/2007/03/
jos-odotit-sopivaa-hetke-niin-se-meni.html
Post a Comment