Saturday, August 16, 2008

Jurassicrock,raportti mutahelvetistä

Kyllää...reissu oli karuin festari missä olen ollut.

Lähdimme perjantai aamuna varhain jarzan kanssa liikkeelle milläpäs muulla kuin linkillä. Tavoitteena oli viedä jarzan jätti kokoinen teltta jyväskylään missä meidän oli määrä tavata murmeli, jonka oli määrä saapua Oulusta köörinsä kanssa ajoissa ennen junamme lähtöä. Siinä sitten soiteltuamme havaitsimme murmelin loogisen ajattelun pettäneen pahasti. Mies ei ollut ottanut karttaa mukaan, saati tarkistanut reittiä. Eli hän oli eksynyt matkalle. (Myöhemmin selvisi myöskin että kyseinen herrasmies oli lopettanut kuskin hommat jo kohtuullisen ajoissa. Hän delegoi vastuun kuullessaan rokkiämpärin kutsun.) No siinäpä sitten minä ja jarza tutussa tilanteessa, eli korvia myöten kusessa. Junan lähtöön oli puolituntia aikaa, murmeli autonsa kanssa jossain Pihtiputaan korvessa. Meillä kädet täynnä eikä telttaa olisi saatu junaan.

Tästäkin kumma kyllä selvittiin. Keksimme tunkea säkin säilytyslokeroon ja kiltti vr:n täti lupasi antaa avaimen kyseiselle herrasmiehelle.

Useita tuskaisia tunteja myöhemmin saavuimme Mikkeliin. Vettä tuli kuin esterin perseestä. Haahuilimme itsemme torille josta löysimme iloiset matkakumppanimme. (oikeastaan vain murmeli oli iloinen) Ostimme sussun kanssa torilta porkkanoita ja murmeli osti herneitä, joilla hän ylpeili koko automatkan. Ajoimme useasti harhaan yrittäessämme päästä pisulahteen jossa koko rokit järjästettiin. Eräs kusinen pakettiauto kuski ohjasti meidät myös tahallaan harhaan. En tosin ihmettele sillä neuvojen kysyntä ei ollut sitä kohtelianta sorttia. Murmeli nimittäin keikkui ikkunassa rokkiämpärinsä kanssa liikennevaloissa yrittäen hymyillä kohteliaasti.

Kun vihdoin pääsimme paikanpäälle huolimatta paskasta opastuksesta, alkoi todellinen kaatosade. Eipä aikaakaan kun joka iikka oli läpimärkä. Kokosimme telttamme tyttöjen kanssa varsin nopeasti ja rutiinilla. Samaa ei voi sanoa jarzan teltasta.

Kukaan ei tiennyt miten teltta piti koota. Miten helvetissä viime vuoden kuopiorokissa se oli saatu pystyyn? Jarzan sanojen mukaan haukka tuo miehinen mies sen kokosi yksin. Teltta osoittautui tietenkin, maailman vaikeimmaksi koota. Jokainen pyöri välillä teltan sisällä yrittäen saada keppejä pystyyn ja kaikki huusivat visioitaan sikin sokin. Kun n. tunnin meuhkaamisen jälkeen kaatosateessa teltta oli vihdoin koossa, sisältä se oli yllättäen kuin pienoislampi. Sen voin myöntää, teltta oli hieno kaikessa karuudessaan, sinioranssine väreineen ja tappeineen.

Kaiken tämän armottoman työn jälkeen KUKAAN ei nukkunut teltassa. Pojat painuivat urheina autoon nukkumaan. Meillä oli siis leirissä statisti teltta. Täysin turha koristus vailla merkitystä. Miksi helvetissä se sitten pystytettiin? "No haluttiin vähän päteä ja näyttää että osataan" Mahtavaa! Ensivuonna jarza ottaa joka festareille statisti teltan. Ihan vain että saahaan päteä. Ja mieluiten jotkut muut kokoamaan telttaa, sillä tunnemme sen jo liian hyvin.

Kävimme välillä tyttöjen kanssa kuivattelemassa vaatteita vessassa säällittävän käsikuivurin alla. Mutta se ei paljon auttanut. Viimeistään siinä vaiheessa kun bändejä mentiin katsomaan oli kaikki vaatteet mennyttä. Lava-alueet ja pittialueet olivat pelkkää mutavelliä jo upposi nilkkaa myöten. Silti urheasti minä ja sussu vedimme letkajenkkaa turisaksessa ja kävin jopa pitissä pariin kertaan. Kun kengät jäivät mutaan kiinni j olisi tehnyt mieli heittää ne pois. Aina kun astui tuntui siltä kuin olisi suohon uponnut. Voin vain kuvitella roskildet ja isommat festarit..joko uimapuku tai kurahaalari on ainut vaihtoehto.

Kännäyskin oli vaikeaa. Sillä öisin tuli niin kylmä ettei pihalle juuri ollut asiaa. Tanssimme keskenämme yup:tä mankan ympärillä ja joimme jonkun toisen viinaa. Muut ihmiset olivat tylsiä eivätkä lähteneet mukaan riehuntaan. Katselivat vain paheksuvasti. Mokomat hapannaamat. Yritimme mennä myöhemmin kännäämään leirintäkeittiöhin, pieneen koppeihin joissa olisi pitänyt saada tehdä ruokaa. Vaan paikan olivat valloittaneet mystiset miehet jotka olivat hulluja sakarafaneja. Osa porukastamme vittuuntui viimeistään siinä vaiheessa kun toinen heistä kusi uuniin. Hävisimme eri teille ja murmeli veti ehdottomasti parhaat festarikännit. Mies onnistui jopa törmäämään lippusalkoon.

Tässä pientä raporttia en nyt keksi mitään muuta kaikki päivät sekottuu toisiinsa eikä mitään järkevää saa aikaan..
Otetaan ensvuonna uudestaan!

Tuesday, August 05, 2008

Syksy saapuu uusine kujeineen ja amk kutsuu.

Olipas erittäin vammainen otsikko. Voin olla taas ylpeä itsestäni.

Asiaan, pääsin siis kouvolan ammattikorkeaan. Tuuttaan itseni sinne opiskelemaan viestintää, joko graafista tai sitten jotain muuta puolta. On vuosi aikaa päättää kun on perusopintoja. Muutan sinne kerrostalosoluun.

Nyt kun päästiin pakollisesta tylsästä tiedotteesta, itse asiaan!

Tänä viikonloppuna on jurassicrock! Jonne on tulossa ainakin jarza, tuo uskomaton city uros, sekä murmeli. Tämä lyömätön parivaljakko jahtaa varmasti naisia aamuun saakka. Mukana myös verrattomia tuttuja opisto ajoilta kuten pulla ja sussu. Joten kaikki kynnelle kykenevät matkaan sillä hintakin on vain 55e johon sisältyy kaikki. Luvassa hampaiden kiristelyä, tihkusadetta sekä karuleiri. Ja minä. Ja viinaa.

Täytyy yrittää raportoida tänne miten kävi. Minua pelottaa jo valmiiksi sillä murmeli on uhonnut koko viikon juovansa kuin hullu.

Thursday, July 17, 2008

Huhuu!!!

Kukkaan tulossa Ruka rokkiin?? KUOPIO ROKKIIN??? Tekkeekö kukkaan mittään tänä kesänä?

Monday, May 19, 2008

"Adios kusipäät"

Minä jätän Limingan taakseni ja palailen keskisuomen paskaisiin maisemiin. Kesän olen jälleen ilman nettiä, joten mesessä en pyöri enää kuin tämän illan. Jos on jotain asiaa, tai muutenvaan ikävä niin soitelkaahan kuomat niin poristaan. Jos keksitte jotain vastuutonta tekemsitä kesällä, tai ihan vastuullistakin niin ilmoitelkaa niin saatan harkita osallistumista omalla vastuulla. Ikävisiin ja näkemisiin. Pitäkää lippu korkealla, housut matalalla ja pysykää erossa huumeista (Varsinkin Heino, nuorimmaisemme)

T: Manninen, Herra ja ylhäisyys.

Wednesday, May 14, 2008

Kauhajoki, fasaanien luvattu maa.

Kauhajoki, minulla ei ollut mitään kuvaa koko paikasta ennen muuttoa, paitsi se että siellä järjästetään joka juhannus Nummirock, raskas juhannusfestivaali. Se onkin ainoa positiivinen asia kauhajoesta.

Ennen opiskeluni alkamista sain esitteen kauhajoenopiston graafisesta linjasta. Kun luimme sitä uusien luokkatovereideni kanssa nauroimme katketaksemme. Sillä "vapaa-ajan viettona" oli kehotettu seuraamaan opiston lähistöllä oleskelevia "rusakkoja, fasaaneja ja muita jännittäviä eläimiä." Pian kuitenkin hymy hyytyi kun tajusimme tämän olevan karu todellisuus. Kauhajoella ei voi tehdä mitään muuta. Fasaaneja täällä sen sijaan riittää. Joka kerta kun poistut rakennuksesta joko kuulet tai näet fasaanin. Joka kerta kun lähdemme autolla jonnekkin vähintään kolme fasaania kyykkii tien varressa. Myös ne ovat agressiivisia, eräs erittäin lihava ja röyhkeä fasaani uros on jo kahdesti lentänyt ikkunaan ja rääkäissyt JO ENNEN osumaa. Samainen fasaani herättää kaikki aamuisin soidin menoillaan. Kyseessä on kuningas fasaani. Jos fasaani ei olisi rauhoitettu olisin rikas.

Juoppoilu

Kauhajoella on ainakin kaksi baaria missä olen käynyt. Ensimmäinen on krouvi, joka on samassa myöskin hotelli. Eli Haapakannel isommassa koossa. Krouvi on halvin kauhajoen baareista, siellä siis kaikki paikalliset amikset käyvät. Baarissa soi perinteinen paska eurohumppa. Paikallisen mies asenteen takia kannataa käydä tutustumassa. Eräs ystävättäreni oli tiskillä ja paikalla oleva mies tutkaili häntä sivuprofiilista kauempaa, tsekkasi perseen, ja näytti hyväksyvän. Tuli lähemmäs tsiikaili lisää vartaloa ja sitten hän tuli lähemmäs ja tuijotti naamaa. Lähti pois. Ei vissiin kelvannut. Ja kaikki tämä täysin ilmiselvästi ilman sanan sanaa.
Myös naisväki omaa erittäin mielenkiintoisen asenteen, joka on selkeästi opittu Kauhajoen Kasinolla joka on pahempi versio Nivalan Tuiskulasta. Nämä juuri kahdeksantoista täyttäneet typyt törkkivät vieraita tyttöjä käytävillä ja suuttuvat ja ottavat biatch-asenteen pienestäkin virheliikkeestä. Krouvvissa käy myös tasokkaita "tähtivieraita" kuten Marttina Aitolehti tanssiryhmänsä kanssa. Tällöin yleisöön liittyy pervoja keski-ikäisiä kännikaloja jotka viimeistään vetävät koko paikan lokaan.

Kauhajoen Art Rock Café

Tässä on kova pala. Tämä baari on säällittävin missä olen käynyt, nimittäin voisi ollakkin jotain. Artti on sisustettu erittäin hienosti, nahkasohvat ja maalatut seinät sekä peilit. Paikka on tilava ja viihtyisä. Baarimikot ovat mukavia, juomat vain hieman kalliita ja klubikortilla saa alennuksia. Jutun juju onkin se että artissa kävisi varmasti porukkaa jos vain yksi asia muuttuisi. Nimittäin tässä "taiteellisessa rock kahvilassa" ei soi koskaan rokki. Ei, siellä soi pahempi musiikki mitä krouvissa. Smurffit on yksi hyvä esimerkki. Kukaan ei kestä tätä musiikkia joka soi tottakai täysillä, joten kukaan ei käy artissa. Mielummin menevät halvempaan krouviin. Joskus artissa käy bändejä kuten viime kuussa Nicole, ja vaikka liput olivat ökykalliit baari oli tupaten täynnä. Tässä on hyvä esimerkki miten paska Dj voi raiskata koko puljun maineen.

Muuta sanottavaa en nyt keksi. Lähden kenties katsomaan kuitenkin tänään arttiin jääkiekkoa kun ei huvita fasaaniakaan kuunnella.

Monday, May 05, 2008

Saarijärvi - Missä se on? (Ja haluaako kukaan tietää)

Tuskin haluaa, mutta kerrotaan nyt silti. Saarijärvi sijaitsee keskisuomessa Karstulan ja Äänekosken välissä. Keskisuomen keskuskaupunkiin Jyväskylään ei ole myöskään kovin pitkä matka. Saarijärveen olen itse tutustunut jo aivan liian nuorena. Siskoni kun muutti sinne asumaan ja käymään lukiota. Myöhemmin olen tutustunut eräisiin henkilöitymiin kyseiseltä aslueelta ja tästä johtuen olen varmaankin kehittänyt jo jonkinlaisen immuunisuojan kyseiseen paikkaan. Tämän lyhyen pohjustuksen jälkeen voimmekin siirtyä hauk...pureutumaan Saarijärven syvempiin sielunmaisemiin. tervetuloa mukaan...

Synopsis Saarijärvestä:

Saarijärvi on pieni maalaiskaupunki, joka yrittää epätoivoisesti olla Jyväskylän kaltainen metropoli. Yritys kohota kaikkien muiden yläpuolelle onkin aiheuttanut sen että Saarijärveä on alettu kutsumaan keskisuomen perseeksi.

Yleinen viihtyvyys:

Saarijärvi on väkivaltainen paikka: Enkä tarkoita nyt sitä että Karstulalaisia autoja kivitetään kyseisen paikan keskustassa, tuollainen munanmittailu ja miehisen itsetunnon masturboiminen on lähinnä säälitttävää ja sitä se on myös silloin kun Saarijärveläisiä kivitetään Karstulassa, vaan tarkoitan kaikkia niitä ruumiita mitä Saarijärven järvistä joka kesä nostetaan. Siinä on onkimiehellä ihmettelemsitä kun pinnan alta kohoaakin kalan sijasta jalka. "Pari ruumista kesässä" on kuulema se yleisin määrä. Muutenkin Saarijärvellä on tunnetusti melko paha maine. Kokoonsa nähden yksi Suomen väkivaltaisimmista paikkakunnista. Ei paljon kannata grillijonossa harratsaa syvämietteistä filosofiaa tai kohta löytää itsensä kuuden jalan syvyysestä.

Eikä tämä hurmehenkisyys lukeudu pelkästään omaan lajiin, vaan viattomat luontokappaleetkin joutuvat usein ihmisvihan välikappaleiksi. Silloin joskus kun ns. "Saatananpalvonta" oli in Saarijärven puhtoinen nuoriskoin halusi kantaa kortensa kekoon. Jos Mirri ei tullut yöksi kotiin niin ei kannata ihmetellä. Puuhun oli Mirri naulittu Lusiferin kunniaksi. Toinen yhtä julma, vaan ei niin aateellinen, murha tapahtui pari kesää sitten kun Saarijärven ainoasta nähtävyydestä Vesieläinpuistosta (Nykyisin Puuhapuisto Veijarista) varastettiin Sika, joka myöhemmin löydettiin teurastettuna.


Ruokapaikat:

Saarijärvellä on useitakin ruokapaikkoja, mutta käynyt olen vain yhdessä, ellei ylihintavaa Kotipizzaa lasketa (Ja se nyt on samanlainen kaikkialal, eli turha sitä on tässä arvostella). Saarijärven Kebab Pizzeeria (en musiat nimeä) vaikutti aluksi ihan hyvältä paikalta, kunnes erään kerran näimme karvaisen pizzanpaistajan kaivelevan muniaan ikkunanläpi. Meni jotenkin maku koko hommasta.

Baarit:

En ole käynyt yhdessäkään (luojan kiitos), mutta niitäkin on enemmän kuin yksi. Ensimmäisneä tulee mieleen surullisenkuuluisa Seurahuone. Pitäkää kiirettä jos haluatte käydä, konkurssin uhka on aina mahdollinen, samoin kuin se että Tauski voi olla esiintymässä. Saarijärven keskustan ulkopuolella sijaitsee myös Summas-saari niminen hotelli, baari, mikälie kylpyläkuntoutuspaska, jonne tulee aina välillä ihan oikeitakin esiintyjiä. Mistään turvallsiesta paikasta ei silti ole kyse. Kun PMMP oli siellä esiintymässä niin lamppuhan sieltä tippui alas kesken keikan. Liekkö syynä paikan yleinen paskuus vai yleisön sairalloinen mylvintä, vaikea mennä sanomaan kun itse en onneksi ollut paikalla. Muitakin kehotan paikkaan tutustumaan vain omalla vastuulla.

Hyvää?

Kyllä myös Saarijärvessä on hyviäkin puolia. Katsokaa vaikka kuka on esiintymässä Saarijärvellä Torstaina 17.7.2008 : MIAL

Loppupistemääräksi antaisin miinus 1000. Mutta Mikko Alatalolle annan pisteitä 1001, joten lopulliset pisteet ovat : 1

Eli jos haluatte tutustua Saarijärveen niin tehkää se 17.7.2008. Niin minä tekisin...ja toivottavasti teenkin...

Sunday, May 04, 2008

Kuusamo -Kutsuu kaikkia

Tulenpahan mukaan tähän aivan loistavaan keksintöön ja aloitan omasta kotikaupungistani -Kuusamosta.

Aloittakaamme siitä, että Kuusamossa on jotain alle 30 000 tuhatta ihmistä, mutta sitäkin enemmän pinta-alaa. Tämä luonnon keskellä istuva kaupunki sijaitsee lähellä Venäjän rajaa, joka tietenkin tarkoittaa sitä, että talvi on ainakin kuukauden pitempi kuin muualla suomessa. Ruka on Kuusamon pääasiallinen turistirysä.

Kuusamon keskustassa on yksi nuorten suosima baari Fiona. Ennen kilpailijana oli myös Kuukettu, mutta eipä ole enää. Fiona on aika tylyn näköinen, mutta aina se onnistuu olemaan perjantain kuumin menomesta. Siellä drinkit on aika kalliita, mutta hyväpuoli on ulkoteranssi, joka vetää ihmisiä tupakoimaan henkestä edestä.

Toringrilli on suosituin grilli ja se on keskellä kaikkea, vieläpä tämän Fionan vieressä. Voitte siis kuvitella millaiset jonot siellä on. Ainakin aamuyöstä. Kohtuu halpaa, mutta evväät on isot, porilaisia, makkaraperunoita ym. Tähän pälle vielä katkarapumajoneesi niin avot! kyllä on hyvää ja senkin jonottamisen arvoista.

Kokonaisuutta katsellessani tulen siis päätökseen, jossa annan kotikaupungilleni 4 pistettä. Mieleni on tietysti sumentunut koska olen asunut siellä melkein koko elämäni. Jos joku siellä on käymässä, niin korjatkaa toki jos olen missannut jotain erittäin muhkeaa.

Friday, May 02, 2008

Kaijjaani, Kekkosen kotikaupunki.

Kajaani, Oulun läänissä ja Kainuun maakunnassa sijaitseva 38 178 asukkaan kaupunki. Kyseinen kaupunkihan oli viime viikolla myös Paska REissu ohjelmassa, jossa paikasta sai todella karun kuvan. Omasta mielestäni KEsällä kivan näköinen paikka, jossa on riittävästi kauppoja ja ainakin kaksi kohtuullista baaria. Grillejä myös joista lemppikseni on Stadin cili josta saa mitä maittavimmat aurajuustokebappirullat. Mantangrilli josta saa uskomattoman suolaiset ja rasvaiset makkaraperut, jotka auttavat pahimpaankin rapulaan.

Kajaanissa on vain yksi ongelma. Kun sinne menee ostoksille, et ikinä osta mitään mitä olet meonossa ostamaan tai sitten jotakin muuta mitä et todellakaan olllut suunnitellut ostavasi. Tänään lähdin ostamaan grilliä kesän kunniaksi. Loppujen lopuksi palasin kotiin ilman grilliä saatanan kalliin puutarhakalusteen kanssa. No onpahan penkit perkele. Edellisellä reissulla lähtdn ostamaan kaikke perustavaraa esim. löylykauhaa ja lamppuja. Palasin kotiin pakastimen kanssa. Ostoksien teko on todella haastavaa.

Loppujen lopuksi pidän kajaanista paikkana. Helppo löytää paikasta toiseen eikä liikaa porukkaa liikenteessä. Hmm. taidampa antaa pisteeksi 4-.

Karstula - Suomen persreikä

Karstula. Tuo sana tuli tutuksi jo ala-aste aikoina, eikä mitenkään positiivisessä mielessä. Karstula kuvasti pikkukylää, jossa ei ollut mitään. Mitä enemmän ikää karttui sitä enemmän aloin kuulla sanan "Karstula" yhteydessä naurua sekä kommentteja" siellä ei ole mitään." Myös ihmisiltä jotka siellä asuivat. En koskaan Karstulassa ollut käynyt, ja aloinkin tietoisesti sitä vältellä. Kuitenkin tutustuessani tiettyihin henkilöitymiin opistolla, alkoi käydä yhä selvemmäksi että joskus tämä paskan tyyssija oli nähtävä. Myös perinteinen Saarijärvi-Karstula viharakkaus-suhde alkoi nostaa päätään. Sillä kaikkihan sen tietävät jotka pikku paikkakunnilla asuvat: aina naapuria pitää solvata. Useimmin se on ainakin MINUN mielestäni mennyt niin että KARSTULALAISET tulevat Saarijärvelle nyrkit pystyssä uhoamaan epätoivoaan. Tämä kertoo siitä suuresta tekemisen puutteesta.

Aloitetaanpas nyt se arvostelu tämä pienen vittuilun jälkeen.


KARSULA JA SYÖPÖTTELY

Karstulassa on ravintola nimeltään "NättiJussi" ja se onkin ainut näkyvä ravintola. Paikalle kun yritetään houkutella ihmisiä keltamustalla kyltillä jossa on karhun merkki. Kyltti luonnollisesti töröttää röyhkeästi kohti tietä jota linkit kulkevat. En ole sisällä asti käynyt luojan kiitos. Muuta ravintolaa ei paikassa ole. Tästä voi saada yhden pisteen sillä sehän on karhun merkki.

Kahvilana Karstulassa toimii pulju nimeltä "Hannun konditorio." Paikan nimestä jo voitte päätellä paljon. Pakko tunnustaa kävin siellä kerran. Söin maailman pahimman pasteijan josta tuli huono olo. Kahvi maistui kamalalle ja maito oli varmasti vanhaa. Kun selviydyimme onnellisesti ulos, pojat päättivät kertoa vähän paikan maineesta. Väittivät että tämän Hannun oli nähty kaatavan asiakkailta jäävää mustaa kahvia takaisin pannuun. Asiakaspalvelua huipussaan.
Tästä ei heru yhtään pistettä.

Karstulassa on ihme kyllä, kioski. Kioski on nimeltään "OnniManni". Se on sympaattinen, pieni ja sopivasti epäkäytännöllisen kaukana keskustasta. Satun tuntemaan erään myyjän joka yritti kovasti rakkaudellaan nostaa paikan tasoa. Se ei kuitenkaan onnistunut mutta yksi kanta-asiakas saatiin. Tämä uskollinen mies kävi joka päivä kioskilla pelaamassa uhkapelejä polkupyörällä ja taisi ostaa makkaraa. Myyjälle ja asiakkaalle kehkeytyi varmasti vahva side. Tälle kesämyyjälle tarjottiin OnniMannia omaksi. Kuitenkin se on vielä työnalla. Uskollisesta kanta-asiakkaasta sekä sympaattisesta tunnelmasta herahtaa yksi piste.

Karstula saa 2 pistettä. Syö Karstulassa jos tahdot salmonellan.

Thursday, May 01, 2008

Elvytys yritys

Herran päivää rakkaat kanssa ihmiset. Haluan pahoitella etten ole kirjoittanut kuulumisia. Voisin selitellä siihen monta syytä kuten ei ole koskaan ollut mitään järkevää asiaa yms. Mutta totuushan on se että olen laiskapaska.

Ah, VAPPU tuo työväen juhla. Ollut jo keskiajalta lähtien. Miten te vietitte vappunne? Itsehän olin ensikertaa elämässäni kunnolla käymässä Vaasassa, tuossa suomenruotsalaisten luvatussa maassa. Varauduin armottomaan tuskaan ja ruotsin vääntöön. Vaan ei Vaasa oli todellinen positiivinen yllätys ja näitä sattuu todella harvoin. Suurista ennakkoluuloista huolimatta pidin kaupungista! (voi tietysti pistää kännin piikkiin)Se oli juuri sopivan kokoinen, ja hienoja vanhoja taloja paljon. Enkä edes kuullut ruotsia paljon. Kävimme hienossa baarissa nimeltä hullupullo. Siellä oli 2e monet paukut ja paikka oli kivinen ja siellä oli jotakin roomahenkisiä oviaukkoja. Patsaita ynnä muuta härdelliä. Jonotimme muuten pitsoja yli kaksituntia. Kylläääää, Vaasalle pojoja. Tästä sainkin idean.

Alan arvostella kaupunkeja/paikkoja missä käyn. Kutsun myös muut mukaan tähän, erityisesti Jarilla olisi hyvät saumat mokoma taiteilija homo. Arvosteluperusteita ovat : Känni, Grillit, ja ostos mielessä. Tätä ideaa voisi koittaa..pisteytys 1-5.

Huomenna siis aloitan tämän sarjan. Ensimmäisenä arvostelen minä Karstulan. Olen nyt niin väsynyt että tuskin osaan enää edes kirjoittaa. En nukkunut juuri lainkaan viime yönä.

Thursday, April 24, 2008

Tästä taas kun ei ole muutakaan

Tästä aiheesta on varmaan puhuttu jo monet kerrat, mutta otan sen nyt esiin taas.

Taitaa siitä olla jo vuosi, kun tänne vielä porukka kirjoitteli hyvällä tuulella kuulumiset, toisenlaiset kuulumiset ja ne helvetin tulesta kaivetut turhat totuudet. Mutta katsokaa nyt kuinka rappioitunut ja tyhjä tämäkin mahtava blogi nyt sitten on. Jööti ja minä tätä vielä pystyssä pidämme ja siitäkin voisi kysyä että miksi? Kun tätä ehkä loppujen lopuksi luemme vain me kaksi.

Mutta asiathan ne vaan muuttuu, halusi tai ei. Ei enää olla koulussa, ei olla toisiammekaan nähty ikuisuuksiin. Näinhän se mennee. Onhan tuo silti välillä lohduttavaa kun paskat kerääntyy tänne eikä omaan suuhun. Mutta näinpä edetään.

Päivänjatkot.

Thursday, March 27, 2008

HUOMENNA TANSSITAAN

Huomenna 28.3.2008 on minun viimeinen tyopaivani nykyisessa tyopaikassani. Mahtavaa, uskomatonta! Saavun Suomen mantereelle 1.4 tai pikemminkin 2.4 aamuyosta Ouluun jolloin vietan ensimmaisen viikon siskoni luona kunnes tulee lauantain ja minut haetaan sielta pois. Kaesmae palaa siis takaisin pohjoiseen. Yesh!

Sunday, March 16, 2008

Kiittämättömyys on maailman palkka

Kuulin eilen ihanan asian. Kun olin sillä työkkärin kurssilla ja siihen kuului se työharjottelu niin kävin kysymästä harjottelu paikkaa entisestä koulustani siivoojana. Sehän sopi mainiosti. Eilen yksi siivoojista sanoi, että rehtori oli sanonut siivoojille ennen tuloani:" pitäkää siitä tytöstä hyvää huolta kun se on semmonen SYRJÄYTYNYT NUORI. Ei oo käyny kouluja eikä tehny mittää." JOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO. Siivooja sitte sano, että ku minulta siinä uteli mitä oon tehny nii oli kyllä huomannut aika äkkiä että meiti on aika kaukana syrjäytyneestä nuoresta. En mee vittu ikinä mihinkään harjotteluun vaikka mikä ois ku tuommosen maineen saa! Minä sentääön opiskelin kunnialla media-assistentiksi. Sain stipendinkin, nelosen opinnäyttetyöstä jne. Kiitos elämä.

Thursday, February 28, 2008

(lintu)influenssa

Olen sairas. Kuumemittarini on huijannut minua jo muutaman päivän. se väittää etti ole kuumetta vaa kun menin työterveydenhoitajalle nii heti pärähti lukemat kuumeen puolelle. Hoitsu kertoi myös, että minulla on se surullisen kuuluisa influenssa. Lihakset on kipiät, pää on kipiä, kurkku on kipiä, korvat on kipiät ja kuumetta. Eilen kun yritin käydä töissä näin älyttömiä vainoharhoja että joku puupalikka tipahtaa päähäni. Sitten katsoin parhaanksi lähteä kotia.

Muuten on menny iha kivasti. Heinäkin kävi täällä kyläilemässä joku viikko sitten. Kaikki paikalliset pojat säntäsivät kämpilleni tuijottamaan tuota Keski-Suomen ihmettä. Vein Heinän myös naapuripaikkakunnan vakio baariini jossa kohtasimme jo aiemmin syksyllä. Heinällä olisi ilmeisesti flaksikin käynyt. Joku irstas muori oli kourinut tätä perseestä. Varmaan ihan kiva reissu.

Taidan uhmata terveyden hoitajaa ja lähteä hieman ulos seisoskelemaan. Moi.

Monday, February 18, 2008

Suunnittelin ja teen

Terve. Muutan takaisin suomeen, yippaiyee! loistavaa eiko vain? Pitaa hakeutua johonkin kouluun. Yrittaa ainaskin. No kuitenkin sanoudun irti tassa viikon sisaan ja sitten sellaisen 2kk paasta olenkin jo aika varmasti siella nauttimassa viela talven rippeista. Jaakoon paska IBM ja sen *?!$%*??!*&%$£^&*%$* puhelintyo.

Tapaamisiin hyvat kanssaihmiset!
Hahaa.

Sunday, January 27, 2008

Valoa tunnelin päässä

Olen elänyt jännittäviä aikoja. Kurssilla alkoi työharjottelu. Menin koululle siivoomaan. Se oli iha jees hommaa. Ehdin olla siellä kaiken kaikkiaan kolme päivää. Torstaina minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin tulenko maanantaina töihin. Ja sehän passaa paremmin ku mikkään. Joten ikkuna-tehdas kutsuu ;).

Muuta jännittävää ei olekkaan sitten tapahtunut. Olen kämpillä opetellut kokkailemaan kaikkea ruokaa ja viikonloput on menny tanhutessa.

Friday, January 25, 2008

DarCh Dah Week-EnD

Viikonloppu tulossa. Ja minulla on suunnitelmia. Huomenna olisi tiedossa muutamankymmen ihmisen kokoiset pippaloinnit Menttoori Tonanzan asumuksessa Glasgowssa. Sinne siis, saa katsoa sortuuko meininki kun sinne on menossa ruottalaisia ja tanskalaisia. Noh, mita siis kulauttaa kurkusta alas? Jotakin Absinthhea maybe..

Joo, mutta asiat eivat oikeastaan ole edenneet mihinkaan. Odottelen yha sita johtoportaaseen paasya kieli pitkalla, antaisin kylla kaikille potkut niin etta Xerox menee konkkaan. Ihan paskoja kopiokoneita valmistavat ku aina on vittu joku rikki. Tai jos ei rikki niin silti pitaa saada huoltomiesta paikalle kun itse ollaan niin jussina suolla.

Tilitetty on nyt taas vaihteeksi. Huomisesta on saatanassa tultava kaikkien aikojen ilta, tai perkele siina on taas yksi viikonloppu menny hujan hajan tylsyyteen kuolien. Tai muuten vaan pilalle.

See juu later alligaattorit.
-K-

Monday, January 14, 2008

"I told you to F**K off"

Aikaa kuluttaekseni, olen kirjoittanut runon hetkellisesta mielentilastani. Olkaa hyvat:

Peaceful day arise,
Please drink me dry.
I will be Dead tonight.
by Kaesmae

On myös suuri mahdollisuus, että palaan Suomeen maaliskuussa ja jatan taakseni taman kusetustyopaikkahelvetin palaten suopeamman tyon pariin, eli tyottomyyden. Loistavaa. Olen jo saanut aika lailla tarpeekseni, joten jos eivat tarjoa minulle jotain muuta niin nostan kytkinta ja painelen takapajulaan.

Wednesday, January 09, 2008

Terskan synttäreillä.

Lauantaina Oulussa vietettiin Terskan synttäreitä ja ilmeisesti myös jonkunlaisia tj nolla pileitä. Alku pippalot jäivät minun osalta väliin, sillä vasta ollut mahatauti oli masentanut minut. Kello 22.30 lähdin kumminkin ajelemaan Oulua kohti siinä toivossa, että ehdin vielä baariin tapaamaan vanhoja tuttuja. Hevimestan ovet aukenivat minulle noin 00.30 ja löysinkin heti Heinän tupukkinurkkauskesta Oden ja Mannen kanssa. Loputkin tutut pärähtivät pian baariin, Manninen, Kopsala, Murmeli, Törri, Persa, Pulla ja tietysti itse synttärisankari. Halasin kaikkia tervehsykseksi ja kaikki olivat ymmällään saapumissestani.

Hevimesta on hirveä baari. En tykkää yhtään. Yläkerrassa huono ilma ja alakerrassa palelee. Niin ja tosiaan, olin vesiselvä! En juonut pisaraakaan alkoholia. Se saattoi vaikuttaa tunnelmaani. Mutta oli kiva nähä porukkaa pitkästä aikaa. Kaesmae vain puuttui :(.

Sunday, January 06, 2008

2008 Liekkö sen kummempi kuin agentti 007

Ookoo. Melekosta vuotta 2008 toivottelen täältä sinisestä talosta. No joo, tämä on sininen. Maanantai. Viikon paskin päivä. Ehkä siksi kun pitää nousta ylös ja tehdä töitä jotta on varaa kuluttaa. Huokaus.

Olen oppinut jostain syystä arvostamaan opiskelua. Ehkä siksi kun siinä on varaa kuitenkin epäonnistua ja se on suurimmalta osaltaan paljon mielenkiintoisempaa. Hyvät puolet on työnteossakin, kuten raha ja työkaverit. Teikäläisiä on kieltämättä ikävä ja teidän juttuja. Tulukkaa käymään täälläki!

Jouluna olin Englannin puolella, uutena vuotena söin kiinalaista. Sain avata lahjatkin vasta 25. aamulla. Oli aika kurjaa. Eivät antaneet suomalaiselle periksi vaikka kuinka vinguin. Täällä muuten satoi tuossa viimeviikolla lunta. Mutta siinä se. Suli heti pois. Loistavaa. Suomessa pitäisi tulla käymään, helmikuussa on potentiaalia, mutta en vielä tiedä varmasti. Lomapäivät kun on rajalliset.

Töihin pitää nyt palata, tai koko ajan teen töitä. Kuitenkin.
Palataan,

Kaesmae