Thursday, December 27, 2007

Ja me toivotamme ikävää, synkkää, kylmää, pimeää ja oikein surullista joulua.

Joulu on iha perseestä. Kotona ei ollu ees kuusta lahjoista puhumattakaan. Loppu ilta menikin sitte kämpillä tumutellessa. Joulupäivä samoissa merkeissä karaoken siivittämänä. Vaihan uskontoa semmoseen jossa ei oo joulua ollenkaan nii ei tartte ressata siitä. Tuli otettua niin voimaperäsesti, että piti Heinälle soittaa, että älä tuu kyllään ku ei jaksa juua enää :D.

Nyt välipäivänäkin alistuin tulemaan kurssille. Hajuaa kai tänne! Huomenna en kyllä tuu. Pitäisi lähteä alennusmyynteihin. Tarkoitusksena olisi ostaa uusi DVD-soitin.

Ei muuta. Hei.

Wednesday, December 12, 2007

Kurssilla

Olen tällä hetkellä kurssilla. Meillä on atk:ta joten olemme saaneet koneet käyttöön. Olemme nyt tutustumassa toista päivää Wordin saloihin. Kyllä Wordi, se tuttu ohjelma meille, millä viimeksi taistelin ainakin opinnätetyön parissa. ELI MITÄ VITTUA MINÄ TÄÄLLÄ PASTEERAAN ku kerta osaan käyttää sitä! Tämä viikko vierähtää ilmeisesti kokonaan kyseisen ohjelman parissa. Ensi viikolla siirrymme rakkaaseen Exceliin. Voi muistan elävästi ne Götbullarin kurssit kyseisen ohjelman tiimoilta. Olen tappanut aikaa osallistumalla kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin mitä olen netistä löytänyt. Toivottavasti tärppää.

Perjantaina vietin luultavasti tupareita. 29 neliön kömmööni oli ahtautunut laskelmieni mukaan 19 henkilöä. Aika vaisut pippalot loppupeleissä.

Lauantaina tein myös elämäni virheen ja lupauduin kuskiksi pojille, joilla oli keikka Nivalassa jenkkiautoilijoiden pikkujouluissa. Pippalot olivat jossakin kusisella hallilla jossa kaikki oli ympäri kännissä paitsi tietenkin minä. Lisäksi minulla ei ollut ketään seuranani kun pojatkin vaan rupattelivat juhlijoiden kanssa ja soittelivat. Noh, ainut lohduttaja oli että työttömän kukkaroon ropisi 90 e rahaa.

Ei minulle muuta kuulu. Taidan hajota tänne kurssille.

PS.

KAKSONEN

Kaksonen on niin vauhdikas, ettei kukaan eden kerkeä muodostamaan mielipidettään tästä rasittavasta vieteri-ihmisestä. Mikäli täpötäydessä juhlasalissa kuulet sen vittumaisen ja kovaäänisimmän nauron, siellä on kaksonen. Yleensä hän on kertomassa jotain itsestään, eikä edes huomaa , että kukaan muu ei naura. Mikäli alat seurustelemaan kaksosen kanssa, muista laittaa hänet sähköaitaukseen lähtiessäsi kotoa, sillä muuten et palatessasi löydä häntä mistään.

MOTTO: " Ai minä?"
TYÖPAIKKA: Mahedollisimman mieluisa paikka, esim. baari.
AUTO: Mikä tahansa, jos siellä on cd-soitin.

Katso omasi. Minun ainakin osui nappiin.
http://personal.inet.fi/koti/jarmo.sutinen/horosk.htm

Friday, December 07, 2007

No Perkelet, Mussoo on Ivaloss

Otsikko ei siis meinaa mitaan. Loytyy siita toki kirosana ja Suomen pohjois perukassa oleva kaupunki (onko kaupunki vai ei? en tieda).

En ole tehnyt mitaan eika mitaan ole tapahtunut. Minulle ei siis kuulu mitaan. Mutta ihan vain harrastuksen (ja tauon tayttamisen) vuoksi, istun nyt tassa raportoimassa. Taalla ei ole kylma, mutta taalla sataa ivalon perkeleesti vetta kuin esterin persiesta-siesta. Olen sairastumassa juu, vihdoinkin. Kurkku on kipee, kantapaat on nihkeissa kengissa menneet tunnottomiksi ja mulla on pakkasessa jaateloa eli jatskia eli sita kylmaa tavaraa. Lisaksi olen havinnut uuden ruokalajin jota saa sailykepurkissa joka on aika hyvaa. Se oli joku Tonwon keitto, mita perkeletta nyt olikaan, mutta hyvaa kuitenkin. Lisaksi, olen oppinut kayttamaan uunia. Ei se kovin vaikeaa ollut, olen vain ollut saamaton niljake, joka ei tee siis mitaan.

Nyt olen patissut tarpeeksi (taukokin loppui 5 minuuttia sitten) joten taytyy palata toihin. Odottelen muuten vielakin teidan soittoja.

Monday, December 03, 2007

Kiirettä pitänyt.

Tosiaan, tietokoneella nysvääminen on saanut hetkeksi väistyä, sillä olen MUUTTANUT! Todellakin, pääsin muuttamaan omaan pikku yksiööni joka sijaitsee kilometrin päästä kotoani lähemmäs "keskustaa". Siellä on jo tullut muutama yö koisittua. Tietokonetta en uskolla hommata ennen kuin raha-asiaoissa on jotakin tolkkua. Jos nyt jaksan hommata ollenkaan.

Viikonloppuna tuli vähän jo tuparoitua ja lauantaina käytiin katsomassa Kaija Koota. Kaijassahan ei ollut mitään vikaa, mutta keikka oli perseestä. Keikka kesti vajaan tunnin ja encoressa Kaija veisasi vaan HUONOJA joululauluja. Noh, sama olla päissään.

Itsenäisyyspäivä ja Heinän synttärit lähestyy. Lähipäivänä hänelle saattaa joku lahjakin tipahtaa postilaatikkoon. ;). Itsenäisyyspäiväksi suunnistan ilmeisesti Oulaisiin serkkuni luokse pilettämään.

Tuota, tuota... Ystävät ja tutut on tervetulleita käymään kämpilläni kyläilemässä! :D Mutta ei kai mulla muuta. Palaillaan.

ps. Kurssilla ollaan leikattu ja liimattu, lenkkeilty ja keppijumpattu. Huomenna on sählyä. Sain myös suoritettua työturvallisuuskortin josta jopa saattaa olla jotakin hyötyä.

Saturday, November 24, 2007

Alastomat seinat

Siina on Manniselle hyva alku kasikirjoitukselle. Ole hyva. Todellakin. Olen nyt viettanyt noin 1 ja puoli kuukautta taalla skotlannin mantereella, joten ajattelin pienoista raporttia iskea tannekkin blogille.

Aloitetaanpas sitten. Saan rahaa, istun puhelimessa ja kuuntelen vihaisia asiakkaita. No, kuulostaa kovin helpolta, mita se oikeastaan onkin jos vain jaksaa kuolla tylsyyteen. Maksan laskuja, joihin ne rahat sitten suuremmaksi osaksi menevatkin. TV lupa on taalla pakollinen, sita ei pysty kiertamaan. Tiskaan astioita, koska ei ole astianpesukonetta. Jaakapista loytyy.. talla hetkella 8 pulloa vodkamixeja. Sain halvalla 12 packin, 4 siis kulautettu kurkusta alas. Pelikone toimii moitteettomasti, olen siis pelinarkomaani. Mita teen viikonloppuna? Mitako teen? No en tee mitaan, olen siis erakoitunut. Korkeintaan kavelen kirjastoon ja kauppaan enka puhu kuin ehka 2 tuntemattomalle ihmiselle. Kirjastotadille ja kaupankassalle.

Kamppaa pitaisi viela laitella. No eipa sita oikein voi laitella mutta ainahan voi kuvitella. Ajattelin kirjoittaa kasikirjoituksen ja ehka lahettaa sen johonkin missa niita ehka luetaan. Jos luetaan. Tai jos se edes menee perille. Tai no, ainahan voi kuvitella.

Sanotaanko etta aika saalittavaa tama meikalaisen elama kylla on. Voisin jopa liittya Kroonisiin poikamiehiin, sukupuoltahan voi aina vaihtaa. Jos olisi tarpeeksi rahaa. Ei taida olla. Idea hyva, toteutus kehnonlainen.

From the Library of Largs, Kaesmae, live from scotland.
Yeah. Sure thing.

Sunday, November 18, 2007

Ja töistä nyt ei oo hajuakaan. Mitä se on? Tuskin muistankaan!

Huumorini loppuu kurssin kanssa. Olenhan ollut siellä jo kaksi viikkoa. Ja viime perjantaina lintsasin. MÄÄ EN JAKSA! Mutta tiedä vaikka ensiviikolla tililleni ropsahtava työttömyyspäiväraha lisää motivaatiotani. Tuskinpa vaan.

Olin eilen katsomassa Klamydiaa Nivalan Puustellissa. Oli hienoa kuten aina. Olin eturivissä. Ryysis oli kamala. Paikat on iha jumissa kaiken sen runttimisen jälkeen. Olin myös humalassa.

Kämpästä ei ole kuulunut mitään uutta.

Minulla on rapsa. En jaksa puhua enkä kirjoittaa.

Monday, November 12, 2007

Kursseilua ja strippausta.

Viime viikolla aloitin siis työhän tai koulutukseen opastavan kurssin. En ole oppinut muuta, kuin että en ole työtön vaan työnhakija. Viime viikolla teimme tuhottomasti turhia testejä, heittelimme palloa, teimme isänpäivälahjan, katselimme kalvoja ja kävimme vierailulla kotipaikkakuntani yrityksissä. Eli niin turhaa kun voi olla. Toisaalta taas, onpahan jotakin tekemistä ja saa enemmän rahaa. Kurssilla olen aktiivisesti muistanut kirota hankkimaani koulutusta.

Viikonloppuna kotipaikkakunnallani räjähti. Täällä Jumalan selän takana, jossa ei ole yhtään mitään elämää, kerrankin tapahtui jotakin! Paikalliseen baariin saapui "naapurimaan tanssityttö" eli strippari. Kerrankin paikallisessa oli porukkaa! Kiihotusta en aistinut ilmassa. Lähinnä huvittuneisuutta. Strippari hieroi ja keikutteli itseään nimittäin biljardipöydällä. Eikä hän muutenkaan erityisen hemaiseva ollut ja myös miehet yhtyivät mielipiteeseeni.

Minulla on hyviä uutisia. Tai no miten sen nyt ottaa. Soittelin tänään asuntotoimistoon muistuttaakseni, että olen olemassa ja vailla asuntoa. Vastaukseksi sain, että ensi kuun alussa vaputuukin yksiö kilometrin päästä kotoani. Toisaalta olen innoissani, mutta toisaalta ne asunnot on mitä on. Mutta sittenhän sen vasta tietää jos sitä käy katsomassa. Toivotaa, että kämppä olisi ihan asuttava :).

Kursseilu jatkuu ja täällä on jo aika paljon lunta. Heippa.

Wednesday, November 07, 2007

Mua laiskempaa vätystä ei olekkaan...

No nythän on elämäni sekaisin kun tännekkin jaksan oikein tekstirypäksen verran kirjoitella. Eli vieläkin olen limingassa kirjoittelemassa. Olen huomannut että olen ihan saatanan saamaton...Tulkaa nyt joku oikeasti ja potkaiskaa mun laiskimusperperiini vauhtia. Sanokaa että olen laiska, saamaton ja huono opiskleija. Sanokaa ettei musta ikinä tule mitään ja olkaakin tosissanne. Jos totuuden kuuleminen joidenkin muidenkin suusta kuin omastaan auttaisi meikää uuteen nousuun. Muuten menee yllättävän huonosti, tai ei nyt huonosti mutta samaa rataa mitä ennenkin.

Monday, November 05, 2007

Hei olen Jööti ja olen työtön.

Tänään aloitin työhön tai koulutukseen opatavan kurssin. Aluksi oli kauhuissani, että kurssi kestää neljä kuukautta. Mutta ei hätää. Tänään sain tiedon, että kurssi kestääkin VIISI kuukautta josta kaksi on työharjottelua. Kammottavaa. Olin kurssin nuorin. Oli minua vuoden tai muutaman vuoden vanhempia, mutta oli jonkun verran myös vanhempaa porukkaa. Tänään vain tutustuimme toisiimme, mutta tuskin maltan odottaa kun kurssi pääsee kunnolla vauhtiin. Epäilen, että aiheet eivät juuri kiinnosta, mutta senpä näkkee.

Muuten menee ihan kivasti. Paitsi kämpää ei ole vieläkään löytynyt. Olen pelannut texas holdemia ja käynyt viikonloppuisin tanhuamassa. Olen suunnitellut alan vaihtoa pokeriammattilaiseksi. Olen jo melko pelinainen. Olen myös alkanut lukemaan kirjaa. Mötley Cruen The Dirt, eli Törkytehdas on osoittautunut uskomattoman mielenkiintoiseksi! Olisinpa minäkin rokkitähti, enkä mikään kusinen media-assari. Palaankin kirjan kimppuun nyt.

Raportoin kurssilla oppimistani asioista joskus tässä. Kunhan opin jotain.

Friday, November 02, 2007

Tälläkin kertaa minä

Kyllä. Olen taas viettänyt aikaa ja kirjaillut blogimme ulkonäköä. Kukaan muukaan kun ei viitsi vaivautua, ja minullahan on aina aikaa.

Rest in peace.

Tuesday, October 23, 2007

4 Tuoppia ja biljardia

Eilen olin pubissa eraan tanskalaisen ja ahvenanmaalaisen kanssa. Pelasimme snookkeria ja biljardia, joissa olin yllattavan huono. Join ensimmaista kertaa elamassani 4 TUOPPIA olutta. Pojat tarjosivat. Olut oli hyvaa, peittosin molemmat poijjat juomisessa. He olivat allistyneet kuinka nopea olin, hah. Niin, tosiaan. Olen nyt asunut asunnossani perjantaista asti ja eka viikonloppu menikin siivoamisessa. Jynssasin keittiota valehtelematta ainakin 5 tuntia.

Halloween lahestyy, mutta olen erittain pettynyt silla todennakoisesti tulen viettamaan sen yksin. Olen todella surkistunut. Pitanee viela katsoa, jos vaikka loytyisi jotkut bileet. Tai sitten painelen Glasgowhon villin huhun peraan. Niin minka villin huhun? Sylitanssin saa kuulemma 5 punnalla.

Kaesmae live from Scotland.

Monday, October 15, 2007

IBM, CCD, POPO, USB, XEROX, OSA

Lista on loputon. Lyhenteita lyhenteiden peraan. Opettelen purkamaan ja kokoamaan kopiokoneita, niita massiivisia mita yrityksilla ja muilla suuremmilla laitoksilla yleensa on. Tarkennus viela tahan, olen osa Xerox tiimia. Vau. No joo, ensimmaiset nelja viikkoa kuluvat siis koulutuksessa ennekuin varsinainen puhelimeen vastaaminen alkaa. Asuntoa ei viela ole, palkka ei enaa olekkaan niin hyva kuin suomessa minulle kerrottiin. Paskaa olen saanut taallakin niskaani huvittavan paljon. Mutta suomalainen jaksaa sisulla. Tama on mahtavaa. Taalla ei ole lunta. Odotan halloweenia edelleen innokkaasti, aijon bilettaa vaikka yksin. Ostan myos valaistun kurpitsan. Ihan varmasti. Olen tutustunut ryhmamme ihmisiin. Riehakkaita heppuja. Kirjoittelen lisaa kunhan saan oman asunnon. Siihen asti, hyvat jatkot.

Saturday, October 13, 2007

Kuuraiset pellot ja puo jäässä

Kappas se onkin jo syysloma. Olen kotiutunut opinahjostani Kauhajoelta takaisin Saarijärvelle viikoksi. Olen saanut jo enemmän kuin tarpeeksi rehvastelevista hirvi jutuista, muusta ei täällä meillä puhutakkaan. Koirat syö hirven sorkkaa, näin katkesi sen selkäranka kuin ammuin ja saman tien ammuin toisen perään ja ei ollut edes kaato ryyppyä tarjota..Vasasta tulee hyvä lihat.

Niin en ole kirjoittanut tänne niin pitkään aikaan että en tiedä nyt oikein mitä kertoa. Höm höm, kuten kaikki jo tietävätkin olen käynyt legendaarisessa Honkalinnassa vieläpä Jöötin kanssa (hahaa kuinka moni voi leuhkia samalla saavutuksella) Paikka oli ahdistava, mutta täydellinen päättömään örvellykseen. Pehmeitä penkkejä. Vanha pappa jamittelee nuoren tytön kanssa. Hullua touhua.

Tulin muuten tänne Teuvalaisten opistokavereiden kyydillä vanhalla pakulla. Ja no, tiedätte kyllä että se Tuuri on siinä matkan varrella. No pitihän sitä sielläkin käydä ihmettelemässä ja nauramassa keskisen talolle. Se on vain niin uskomattoman mauton. Yksisarvis patsaita piha täynnä..mitä helvettiä. Ja talon edessä joen toisella puolella, on valaistu terassi ja penkkejä oikein kuin laitettu katselu paikaksi mistä taloa voi ihailla. Muuta merkitystä en sille keksinyt!
Ostin keskiseltä mustakyy dvdn 3e , sekä Arch Enemyn uusimman levyn.

Vahingossa menin muuten katsomaan Nightwishin uuden Bye Bye Beautifulin musiikkivideon. Meinasin tukehtua nauruun. Sitten alkoi itkettämään.

Thursday, October 11, 2007

Lunta tulvillaan

Meillä on lunta! Toisaalta huippua, mutta toisaalta ihan perseestä. Eilen lunta oli satanut vain yöllä, mutta nyt jopa päivällä. Lähdin aamulla liukastelemaan autollani ja heti kotikurvissa meinasin karauttaa ojan puolelle. Noh, ny isä sitte vaihtaa talvirenkaita autoni alle.

Työkkärikurssista ei ole kuulunut onko minut valittu. Toivottavasti, sillä tekemisen puute alkaa olla aika karmea. Ja lisä eurot tilillä ei tuntuisi yhtään pahalta.

Oma kämppä hanke ei ole myöskään edistyny. Paitsi olen kuullut juorun, että yksi yksiö olisi vapautumassa. Eriasia on onko se minulle ja kelpaako se minulle.

Ei mulla oikeen mittää asiaa. Halusin vain kertoa, että se on talvi ja silleen.

Thursday, October 04, 2007

Tekemistä tiedossa.

Näillä näkymin tämä tyttö aloittaa kuukauden päästä työivoimakoulutuskurssihässäkän. Aluksi ajattelin, että no ihan ok homma. Hetken papereita tutkiessani huomasin kurssin keston 20 ov eli NELJÄ kuukautta! Voi hyvä Jumala. Neljä kuukautta laukata naapurikunnassa istumassa hikisellä kurssilla kusisten juoppojen (tavallisten työttömien) kanssa. KAMALAA. Ainut hyvä puolihan tässä on, että ilmeisesti saan tältä ajalta täyden tuen ja varmaankin myös matkakorvaukset. Hauskaahan tässä oli kun täyttelin hakemusta kurssille, huomasin että työkkärin kirjoilla joku terävä täti on kirjoittanut ammatikseni mediasihteeri. REPS.

Asunnon hakuni on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Tai no ei nyt varmasti, mutta nyt odotellaan että yksiö vapautuisi minun asuttavakseni. Siinä voi kestää, mutta hiljaa hyvä tulee. Kaksioitakin olisi ollut tarjolla, mutta ei näillä tienesteillä semmosia maksella.

Ai niin. Tänään oli auton katsastus. Leimahan siihen kärryyn saatiin ilman suurempia huomautuksia :).

Friday, September 28, 2007

Juokse alasti metsään!

Kuusamossa. Nyt, ainakin viikon verran. Työharjoitteluni Nordisk Panoraamassa on ohitse, tosin sopimuksessa se loppuu vasta 5.10. Raha kelpaa aina, ja tämä valkoinen valhe siksi että aloitin viikkoa aikaisemmin työt, vaikken olisi vielä saanut aloittaa. Joten lopetin aikaisemmin ja raha juoksee vielä sen ylimääräisen viikon. Görge, fantastic.

Lähden siis 8.10 Skotteihin, en tiedä koska palaan ja miten lomaa tulee, eikä läksiäisiä ole tiedossa, ellei joku sitten halua saapua Qsamoon juhlimaan. Tervetuloa vain, turhaan kai toivottelen.

Kyllähän me yhteyttä pidetään!
Muistakaa käydä kyläilemässä!

Monday, September 24, 2007

Tuntuuko tutulta? Onko sulle koskaan käynyt näin?

Aijaijai, Rovaniemen reissu meni täydellisesti. Rovaniemi on hieno paikka. Voisin muuttaa sinne. Ainut takaisku reissussa oli, että Lordin baari oli remontissa. Pääsimme kumminkin livahtamaan hetkeksi sisälle ja näimme miltä paikka suunnilleen näyttää. Lordi aukio oli kusinen. Odotin jotain aivan uskomatonta, mutta se oli ihan tavallinen.

Rovanimen baarit olivat kivoja ja kalliita. Paras baari kumminkin oli Tivoli, missä oli myös kauan odotettu Martti Servo & Napanderin keikka. Keikka oli USKOMATON. Olin eturivissä ja piletin kuin elukka. Sainkin Martilta väli kättelyt. Noh, olin uhonnut ystävättäreni kanssa nakata stringit lavalle. Eikä jääny pelkäksi uhkaukseksi. Porukka repesi armottomaan nauruun kun alushousut lensivät lavalle. Kävimme vielä lopuksi ilmanperuukkia-Martin kanssa porinoilla ja ottamassa yhteiskuvia ja halauksia. Sain nimikirjoituksenkin käteeni ja pyynnöstäni Martti piirsi siihen vielä sydämmen :). Mahtava reissu kertakaikkisesti.

Rahaahan tuollainen reissu vie. Mutta onneksi työkkäristä tuli ekat rahat, 95 e. Eli ei kovin pitkiä euroja. Töistäkään ei ole kuulunut. Ainakaan alantöistä, joita en ole kyllä katsellutkaan :D.

Saturday, September 22, 2007

Kuinkas kävikään ja menikään

Hahaha. En toivonut liikoja enkä saanut muistiani katkolle. Tuli kuitenkin juotua jonkun verran ja oltua fiiliksissä. Kolmen hengen bileet, oli aika pimee meininki jo yhdeksän maissa. Mitään erityistä ei tapahtunut. Ilta oli ja meni. Ai pirskutti, kyllähän siellä yksi säpinä tuli kun joku kysyi minulta tulta.

Huomenna ehkä töihin, minulla on Staffi Badge jonka avulla pääseen elokuvafestareiden näytöksiin ilmaiseksi. Mutta saa nähdä jaksanko mennä katsomaan, tulihan niitä nähtyä jo traileria leikatessa. Pitää pitää hardcore peli-iltama, se on aina yhtä mieltä kiihottavaa.

Thursday, September 20, 2007

Gergö, situation raport

Tämä siis on eräänlainen tilanneraportti. Listaan alle mitä olen täällä saanut aikaan, niin missä? lukekaa edelliset kirjoitelmat niin älyätte.

1. Traileri -kooste dokumentti-, lyhyt-, erikois-, musiikkielokuvista ilman ääniä otsikoiden kera. Pituudeksi tuli lähes 12min.

2. Trailerin polttaminen useille dvd:levyille ja VHS:lle. Sitä minäkin.

3. Ohjaajien illalliskutsun suunnitteleminen ja gourmet aterian englanniksi kääntäminen, tarjolla Bovine tenderlinea ja Buckthornberry ice-cremeä ja liqueeriä. Älkää kysykä, vittu mitä vääntämistä.

4. Tulossa palkittujen leffojen koostaminen traileriksi, palkintoja on 6, eli kuusi traileria ÄÄNILLÄ. Ne pitää tehdä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä + fotarilla suunnitellut "otsikot".

Viimeinen tulee jauhamaan paskaa, kuusi traileria syperdyper leikkauksineen ja äänineen. Keskellä yötä ja premiere on edelleen käytössä. Holy shit shoot me now! Raportoin siitä myöhemmin..

Huomenna, MINÄ olen kerrankin menossa viihteelle ystäväni luokse Raaheen. Sanalla sanoen aion ryypätä muistini katkolle. Ei tietenkään pidä toivoa liikoja, mutta yritetään kovasti.

Kaesmae kuittaa.

Friday, September 14, 2007

Huhuu!!

Olen työtön. Edelleen. Kävin työhaastattelussa johonkin puupuolen hommaan Nivalaan, mutta enpä tiedä. Minulle myös soitettiin Oulusta ja pyydettiin työhaastatteluun siivoojan hommaa varten. Kieltäydyin, kosta Oulu tuntuu tämän hetkisessä elämäntilanteessani olevan liian kaukana.

Työttömän arkeni sujuu kotitöitä tehden ja aikaa muuten vaan tappaen. Esimerkiksi tällä viikolla olen aloittanut vanhojen VHS kasettejen läpikatselemisen. Olen katsonut mm. Pekkoa, Uunoa ja South Parkkeja. Mikä ihanuus.

Viime viikonvaihde oli kiireinen. Perjantaina oli työhaastattelu, perjantaina mökille, lauantaina Hifi & tunig showhun Ouluun ja takasi mökille. Sunnuntaina kummitytön synttäreille kauas ja maanantaina oli vielä autokoulun kakkosvaihe Nivalassa. (Jonne sattui henkilö joka vei elämänhaluni ainakin sen päivän osalta. Aika moni tietääkin.)

Ensi viikonlopusta tulee toivottavasti ikimuistoinen. Ystävättäreni muuttaa Rovaniemelle ja menemme sinne hieman tuparoimaan. Kappas vain, samalle viikonlopulle tärähtää MARTTI SERVO & NAPANDERIN keikka Rovaniemen baarissa. Aijaijai mikä show se voi olla. Sitä odotellessa, kohti tätä viikonloppua ( jonka ajattelin viettää suhtkoht selvinpäin, mutta senpä näkee koska eilen tuli jo hieman maisteltua ja keveri tekstailee jo nyt, että Iisameen juomaan!).

Heissan!

Tuesday, September 11, 2007

WTF??!

Pilalla, pilalla. Turhaan olen stressannut helvetti niistä trailereista. Olisihan se pitänyt arvasta että ilmaisversiot kusee ja voimalla. Kaikki on pilalla vain sen takia koska monitorin yläkulmassa komeilee vitun iso ADOBEN LOGO, jota ei saa pois kivittämälläkään. Se, perkeleen ruma logo, on pilannut koko trailerin. Parasta tässä on se, että kaikki materiaali on premieren tiedotomuodossa, videoista lähtien. Mikä vittu tässä maailmassa mättää?? Toiseksi, olen kohta menettänyt viikon verran rahaa, koska sopimuksiani ei ole vieläkään hyväksytty työkkarissä väärän nimikirjoituksen takia! Eli olen joutunut valehtelemaan että en ole vieläkään aloittanut töitä vaikka olen istunut täällä ihan helvetin monta päivää ja runkannut saatana noita videoita keskellä yötä, etsinyt hikipäässä sopivia musiikkeja ja yllättäen ÄÄNIÄ EI ENÄÄ TARVITAKKAAN liiallisen melun takia. Ja nyt kaikki on leikattava uudelleen, jotta järki ei juokse päästä kun katsoo niitä nopeita ja hienoja leikkauksia, joihin kulutin aikaa, vaivaa ja aivosoluja.

Todistettu on, ettei assari välty paskalta.

Monday, September 10, 2007

Scotland yard

Minä sain töitä skotlannista.
MINÄ sain töitä skotlannista.

Uskomatonta. Läksiäiset tiedossa. Varautukaa.
Kaesmae, 8.10 alkaen ei enää työtön.

Sunday, September 09, 2007

Assari passari

Jos joskus on aika hehkuttaa niin se taitaa olla nyt. Minä olen päässyt ihan oikeisiin assari hommiin. Mitä ne oikeat assari hommat sitten ovat?

1. Pätkätöitä. Olen kuukauden verran työharjoittelussa Nordisk Panorama -festivaaleilla oulussa. Tällä hetkellä käytössäni on vuokra läppäri, koska pöytäkone on ympäri lattiaa.

2. Ilmaiset Trial -versiot. Leikkaan työkseni traileria, joka käsittää kaiken materiaalin mitä tulevan pitää festareilla. Työvälineeni on Premiere Elements -ilmaisversio. Avidi ei toimi vistassa, ainakaan se ilmainen.

3. Epämääräiset työajat ja viikonloput. Tee töitä viikonloppuna, keskiviikkona tai kylpyammeessa kunhan hoidat hommasi moitteettomasti.

Minä olen siis ihka oikea assari. Uskokoon ken tahtoo :P

Friday, August 17, 2007

CV vai PVC??

Whatever. Kuin myös, eräällä tavalla vietän kaiken aikani kotona, tai no siis omassa huoneessani tietokoneen ääressä ovi lukittuna, jotta rauha olisi taattua. Olen pelannut uutta mmorpgia, sitä kuvaillaan sanoilla "Extreme fantasy violence", sopii minulle ja hyvähän se onkin. En aio mainita kyseisen pelin nimeä. Olen oikea vittupää, bwah.

Olen valmistellut englanninkielistä CV:tä eli Curriculum Vitaeta eli ansioluetteloa. Se on vielä kesken, mutta tarkoituksenani on hakeutua kansainvälisille valtamerille, toisin sanoen yritän saada töitä. Ulkomailta. Toivottavasti tärppää.

Suurinpiirtein näihin sanoihin todellakin mahtuu kaikki mitä olen tehnyt, tai saanut aikaiseksi koko kesän aikana.......................... *kröhm*

Wednesday, August 15, 2007

Harvinaista herkkua, tai ei nyt herkkua mutta pastaa

Mitä helvettiä meikä kirjoittaa tänne, noh kun kerta alkuun ollaan päästy niin parasta myös lopettaa se lyhyeen, muttei kuitenkaan näin lyhyeen vaan...Olen siis limingassa, tarkemminsanottuna limingan taidekoulussa eli school of art, jos aletaan lesottamaan. Tantereeni on vuoden kestävä kirjoituslinja, eli näillänäkymin n. vuoden päästä näiden blogitekstienkin pitäisi parantua. Sisältö on varmaan jatkossakin yhtä paska muttehkei ole ni,n palkon nothsa kirjoiddttuis virheroisiökijäisiä. Koulu vaikuttaa oikein letkeältä paikalta että eiköhän meikä tänne vuodeksi parkkeeraa. Huonot puolet teidän kannaltanne on tietysti se että olen edelleen täällä pohjoisemmassa suomea ja vähän tuntuu että saatamme kohdata toisemme ainakin Jöötin ja kaikkien niiden kanssa jotka vielä haapopin ikeessä tempoilevat. Valitan tätä surkeaa sattumusta mutta syytön minä tähän olen. Yritin kaikkeni että olisin päässyt muualle opiskelemaan. Täällä on muuten helvetisti kärpäsiä mites siellä kelle nyt tässä kirjoittelenkaan. Toivottavasti muuten kukaan täältä limingan koulusta ikinä lukee tätä vuodatusta sillä ilmeisesti ne luulee vielä että meikä muka osais kirjoittaa.

Päässä soi: Yup: Kuka pelkää raakaa lihaa (tai jos ei nyt päässä soi niin ainakin soittimessa on kuulunu aika ahkeraan)

Lainaus tilanteeseen: "(tai jos ei nyt päässä soi niin ainakin soittimessa on kuulunu aika ahkeraan)"
Lainattu: Edellisestä lauseesta

Ps. Kiitos kultaiselle Jöötille ja siunatulle Nikolle että kävivät täällä jo minua tervehtimässä

Sunday, August 12, 2007

Työtön,työtön,työtön

Kunten otsikosta selviää olen taas työtön. Minulla ei ole myöskään opiskelu suunnitelmia. Ouluun muuttokin meni vituiksi. Noh, mitä siis nyt. Oleskelen kotona koneella,katon tv:tä ja elokuvia nukun pitkään,ajelen kylillä ja viikonloppusin (ja joskus ehkä viikollakin) otan olutta ja juoksentelen baareissa ja muissa kesäisissä tapahtumissa. Eilenkin oli legendaariset Härkäjuhlat jonne menin varoituksista huolimatta. Porukkaa oli paljon, aktiviteetit tylsiä. Oli disko, joka oli tarkoitettu lähinnä alaikäisille, oli tanssit ja kaljateltta. Noh olis siellä voinu tylsempääki olla.

Nyt kun olen työtön niin voisin suorittaa muutaman reissun kun vaa saisin aikaiseksi. Pitäisi käydä keski-suomessa, jonne minut on kutsuttu jo useammalta taholta. Sitten pitäisi käydä Opistolla katsomassa miten uudet ykköset selviytyvät ja miten vanhat opistolaiset jaksavat. Voisin myös käydä tervehtimässä Mannista Limingassa. Reissattavaa olisi paljon lisääkin, vaan raha on vähissä.

Elämäni on tylsää, joten en viitsi tänne enempää kertoilla. Hankkikaa minulle töitä.

Thursday, August 02, 2007

Saatana savipallot

Sehän on kohta kesä ohi! Jyväskylän suurajot osoittaa tämän kaiken. Oon minäkin muuten aika PÖNTIÖ kun kirjotan tänne. Ajattelin ilmoittaa vain että olen menossa opiskelemaan näillä näkymin Kauhajoelle, joka sijaitsee Seinäjoen lähistöllä. Liekkös tuo sitten etelä-pohjanmaalla... Todennäköisesti muutan niin korpeen kun vain mahdollista! Vanhaan mummonmökkiin joka sijaitsee opiston lähellä. Opisto itsessään on 8km Kauhajoen keskustasta. Kyseissä opistossa on kaiken näkösiä linjoja, mutta itse menen sinne vuoden kestävälle graafiselle linjalle vähän tutkailemaan.

Pitäisipä ennen kouluja tulla ryypiskelemään vaikka sinne pohjoseen päin kun tässä työtkin loppuu ensi viikolla. Näin kun joillakin alkaa koulut ja joillakin ei niin yrittettään kirjoittaa tännekkin kuulumisia....ehkä.

Tuesday, July 10, 2007

Oon minä pölijä.

Oon minä pölijä ku olen ainut joka tänne malttaa kuulumisiaan kirjottaa. Ehkä se johtuu siitä, että muilla on jännittävä elämä ja minulla ei. Äsken piipahdin kylällä niin parkissa ei näkynyt kun hikinen kauppa-auto. Palasin kotiin.

Välillä hieman harmittaa kun ei tullu lähettyä sinne Ouluun opiskelemaan. Vaa ohan se kallista hommaa. Mutta rahasta puheenollen olen täynnä nykysitä työpaikkaani. Käsi on puuduksissa ja selkä kipeä ja älytön väsymys kokoajan. Etsiskelinki netistä uusia työpaikkoja, mutta ei oikeen ollut mitää mullistavaa lähettyvillä.

Kuopio rokki lähestyy. Olenkin jo vongannut itselleni vapaapäivän siksi perjantaiksi. Pitäisi vaan saada aikaan tilata liput. Nauroin itselleni melkein kuset housuun kun luin että siellä on IRC-GALLERIA LAVA. Ja arvatkaas mitä bändejä siellä soittaa!!! VIIKATE, CMX ja INDICA!! Että kuulostaa kohtalokkaalta.

Viikonloppuja olen viettänyt, kuten arvata saattaa, uskomattomassa humalatilassa. Viime viikonloppuna olikin Piippolan vaarin laulumaratoonit joissa piipahdimme ja sitte kumpanakin iltana päädyimme Honkalinnaan. Aijai. Ja mikä liskojenyö minulla olikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä! Heräsin miljoona kertaa. Kerran mm. siihen ku näin unta, että soitin Heinälle. Heräsin sitte siihen kun puhuin unissani:"missä nää oot tulossa?millon nää tuut?!" Näin unta, että olin lainnut hänelle autoani ja hän oli tulossa hakemaan minua sillä Haapaveelle.

No joo eipä tässä.

Monday, June 18, 2007

Sairaslomalla

Heti alkuun tahtoisin kiittää Kroonisten poikamiesten AC/DC:tä. Hän on työllä ja vaivalla joskus muinoin väsännyt minulle kauniin vaapun jossa lukee oikein oma nimeni. Noh, maailman paskimmalla tuurilla onnistuin saamaan kyseisen vaapun käsivarteeni. ENKÄ OLLU EES KALASSA! Olin nimittääin omassa huoneessaani asentelemassa kotiteatterivehkeitä. Koristeena ollut vaappu roikkui seinalipussani ja jotenkin sitten onnistuin saamaan käteni siihen. Koukku oli terävä sillä en aluksi edes huomannut asiaa kunnolla. sanoin vaan vieressä seisovalle äidilleni, että vittu nyt se uistin on käjessä. Yritin kiskoa sitä pois, mutta eihän se lähtenyt. Noh kello oli 21.30 ja lähin päivystys 120 km:n päällä OULUSSA! Kiroilin ja naureskelin ja yrtitin työntää koukkua ihosta läpi siinä toivossa, että jos saan työnnettyä tarpeeksi voin leikata sen poikki ja siten irroittaa sen. VAAN EI! Kipiää teki ja eihän koukku tahtonut paksun nahkani läpi työntyä. Ei muuta ku matkaan. Noh odotin päivystyksessä reilut kaksi tuntia vaappu kädessäki kiroten itseni ja muut potilaat. Jopa mies jolla oli nuha pääsi minua ennen vastaanotolle vaikka tuli jälkeeni! Loppujenlopuksi lääkäri irroitti koukun samalla konstilla mitä olin kotona yrittänyt. Puudutti vaan. Hän myös naureskeli tilanteelle. Vonkasin yhden päivän sairaslomaa, koska kello oli nii perkeleesti etten olisi jaksanut töihin mennä parin tunnin yöunien jälkeen.

Ote äidin ja vastaanottovirkailijan keskustelusta:
Äiti: Se on joku poika tehnyt tytölle uistimen, ja nyt se on saanu sen vissiin koukkuun. Heh heh.
Vastaanottovirkailija: No, etkö taho pitää sitä siinä yhtään kauempaa?*virnuilee vittumaisesti*
Marjo: *Katsoo hoitsua altakulmien, pustelee päätään, haukkuu mielessään hoitsun hinttariksi*

Ps. Kohta on juhannus. KAIKKI KALAJOELLE!

Tuesday, June 12, 2007

Kesä shokki iskee.

Minä olen nyt tässä yrittänyt kovasti sopeutua siihen, että pitäisi olla paikoillaan. Paikoillaan ololla tarkoitan sitä että "töiden" takia on niin sidoksissa Saarijärveen ettei täältä noin vain lähdetäkkään. Elän siis painajaisessa. MINÄ EN PIDÄ TÄSTÄ. Täällä ei nimittäin ole mitään tekemistä. Viikonlopun luulisi olevan pelastus, vaan ei katsos kun minullahan on lauantainakin töitä. Kaikki muut ovat luonnolisesti silloin vapaalla. Minulla on taas maanantai vapaa tämä sijaan. Muillapa ei. Tämä tarkoittaa sitä että minnekkään kauemmas on turha haaveilla lähtevänsä. Huomaan että eräänlainen kesä masennus iskee niskaan. Kesä on yliarvostettu, sillä mitä mukavaa siinä muka on kun kaikki ovat silloin TÖISSÄ. Viikonlopputyöt pitäs olla lailla kiellettyjä.

Tuesday, June 05, 2007

Kesä uupumus

Olen ollut töissä. Olen pakkeloinut ja hionut niin perkeleesti. Kädet ja jalat ovat nii väsyneet, että tuskin jaksan autolla ajaa. Ajan vaan parkkiin ja möllötän siinä ja huokailen ja kiroilen. Jospa tähän rytmiin pääsisi kiinni pian. Nukkumaankin pitää alkaa aina joskus 22-23 välillä, että jatksaa nousta 05.30 töihin lähtöä suunnittelemaan.

Juhannusta ja muita kesän rientoja olen miettinyt. Minäkin jopa osallistuin kilpailuun missä voi voittaa lipun Kalajoen juhannukseen. Olen kyllä ilmeisesti muutenkin menossa sinne. Sitten ois Folkit joissa pitäs pyörähtää, jos vain ehtii ja sitte joskus vielä se Kuopio rokki. Ai niin ja synttäreitäki pitäs juhlistaa viikonloppuna.

Viime viikonloppuna tuli tosiaan biletettyä rankasti. Lähdimme kannustamaan kavereiden bändiä Vaajakoskelle kilpailuun. Ei tullu voittoa, mutta hyvät bileet tuli. Menimme Jämsään avaamaan mökkeily kauden. Juotiin, syötiin, otettiin aurinkoa ja laulettiin. Siinä kai se pääpiirteittään oli. Nii ja näinhän mää Heinää ja Jouniakin :).

No Joo, jospa tämä tuska tästä helpottas. Hilirimpsis!

Wednesday, May 30, 2007

Kesä tuli Kuusamoonkin

Lehdet alkavat jo puissa olla. Vihdoinkin. Lunta ei enää ole. Olen havainnut että tämä kevät on tuonut mukanaan kaksi poroa tänne Tolpanniemeen, missä siis asun. Porot ovat jopa vierailleet meidän takapihalla ja söivät äidin kukat. Tuolla ne jölkyttelee keskellä kaupunkia, ei ollenkaan outo tapaus. Niitä on aina mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

Työtön, työtön, työtön. Olen täytellyt lappuja. Huomenna on aika viedä ne KELAan, jos sieltä vaikka tienestit aukeaisivat. Toivotaan niin.

Työttömällä voi olla myös hauskaakin. Osallistuin kilpailuun mistä voi voittaa PS3, olen jo päässyt finaaliin! Mahtavaa, luultavasti olen yksi niistä tuhansista, sillä kysymykset eivät olleet erityisen vaikeita. Mitä vielä? Kohta menen ulkomaille, ennen sitä on tiedossa neljät ylioppilasjuhlat ja pääsykokeet Turussa.

Terveisiä terveisiä :D

Monday, May 28, 2007

Paluu linnaan.

Olen palannut juurilleni. Linnakylän korkeimmalle kohdalle, Neuvarinmäen huipulle istumaan yksin kesäyöhön tietokoneelle. Kuuntelemaan kun pesukone pauhaa ja tietäen että muut matkustavat onnellisesti höyhensaarilla. Itseäni kalvaa työttömyys ja epätietoisuus tulevaisuudesta. Katselen tässä kun aika juoksee ikkunastani ja mietin miten selviydyn kesän yli.

Monday, May 21, 2007

Työttömän arkea

Todellakin, iloiset opiskeluvuodet ovat takana ainakin näillä näkymin. Olen siis virallisesti työtön. Kävin tänään jopa työkkärissä ilmottautumassa työnhakijaksi. Sain ajan alkuinffoon ja peräti jonkun puhelin numeron johonkin tehtaalle. Pitää kai sinne soitella. Kesätöistä ei ole vielä varmuutta.

Muuten arki on alkanut iloisissa tunnelmissa. Viikonloppu meni humalassa ihan kotipaikkakunnalla. Perjantaina tuli jopa viuhahdettua. Jos muutki nii pakko kai se oli minunkin, vaikka koitin pyristellä vastaan. Karaokeakin tuli vissiin laulettua ihan riittävästi. Lauantaina ei ollut edes tarkoitus juoda mitään vettä väkevämpää, mutta tietäähän tuon. Hain viinapullon jämät kotoani ja ei ku taas ränni päälle. Kärsin kumpanakin päivänä uskomattomasta rapulasta, mutta en antanut sen lannistaa.

Sain tänään popit autooni, joten tämä ilta menee varmaan kuuloa tuhotessa kylillä.

Monday, May 14, 2007

OHI ON 120 OPINTOVIIKKOA

Nonni. Tänään oli sitte viimene koulupäivä, joka loppui iloisissa tunnelmissa Jani Wickholmin musavideoon Kaikki muuttuu- kappaleesta. Niinhän se tekee, kaikki muuttuu. Vastahan sitä tänne tultiin kouluun. Ei ois sillo uskonu mitä seuraavat kolme vuotta tulevat pitämään sisällään. Muistoja on lukuisia. Hyviä ja huonoja. Kumminkin suurinosa muistoista on on iloisia. Ajatusmaailmani on hieman sekaisin. Tuntuu että pitäisi juhlia tätä opiskelun loppua, mutta toisaalta sitten pysähdyn ajattelemaan miten selviän ilman koulutovereitani. Joidenkin kanssa tulee soiteltua enemmän ja joidenkin kanssa vähemmän. Mesetettyä varmasti tulee ainakin alussa ahkerasti.

Tänään kumminkin ajattelin vetää uskomattomat tumut. Vielä tähän loppuun kiitos erityisesti luokkatovereilleni, mutta mysökin Murmelille ja Mansikka-Sheikille. Muutkin uskomattomat koulututut ovat kiitokset yhteisistä hetkistämme ansainneet.

Kiitos ja hyvää kesää kaikille!

Saturday, May 12, 2007

Ennen loppua

Lähden tänään käymään keskisuomessa pikavisiitillä lääkärisedän luona. Yritän pääsät jo huomenna takaisin mutta saa nähdä jääkö se vain yritykseksi. Hommat alkaa pikkuhiljaa olla tehty (dekkaria vielä väsäilen ja mietin päättäjäispuhetta), vlopun jälkeen vietän haapavedellä enää kolme päivää. Kolmen vuoden jälkeen tämä tuntuu melko oudolta ja surulliselta.

Päässä soi: Maj Karma: Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

Lainaus tilanteeseen: "Niin ne päivät lentää, ilman sua kaikki outoa on"
Lainattu: Kaija Koo: Niin ne päivät lentää

Friday, May 11, 2007

Nyt...nyt...jumalauta

Nyt ei voisi taas pahempaa karmaa olla. Tänä aamuna kun heräsin kurku oli kipeä, ja yskitti helvetisti. No ei siinä, ajattelin että mitä nyt ohi menee. Vaan päivän mittaan paheni ja nyt yöllä voidaan puhua ihan kunnon tilasta. En uskalla puhua lainkaan.

Ja niin leikkaukset on kohta puolessa välissä.....Jumankauta! Voisi hypätä kaivoon!

Monday, April 30, 2007

Viinapiru kuiskii korvaan

Se yrittää vietellä minua. Minua yritetään pakottaa Marjaliisaan johonkin hirveään vappukaraoke iltaan. ABC:ltä oli loppunut kaikki serpenttiinit. Siellä oli myynnissä vaaleanpunaisia pupunkorvia. MINUA PELOTTAA. Vappu on ottanut tänä iltana vallan ihmisissä. Miten pääsenkään pakoon? Jäkälään kun pakenen studiolta siellä odottaa riehakakkaat savolaisjustiinat jotka vappu on valloittanut.
Jäkälän kellarin alaovi on potkittu rikki viikonlopun aikana. Kuka tunnustaa vai oliko kyseessä ulkopuolinen henkilöitymä, valmiina tunkeutumaan Jäkälään vappuhuumassa, ilkivalta mielessään?

Näin unta viimeyönä etten päässyt linja-autosta ulos ja se kahasi jossain metsässä kohti tuntematonta yhä kauemmas kodista ja tutuista maisemista. Tarkoittaako tämä sitä että jään ikuisesti Haapavedelle kitumaan?
Todennäkösesti. Minä en taivu!!!!

Saturday, April 28, 2007

*Trööt*

Kyseisen otsikon tulisi luoda mielikuva minusta puhaltamassa vappupilliä yksin studiolla kahvikuppien ympäröimänä. Jos näin ei tapahtunut teillä on vain huono mielikuvitus. Tosiaan, olen päättänyt olla opistolla koko kirotun vapun. Minähän en täältä enää lähde. Luulin vielä tänään että jäkälässä ei ole ristinsielua minun lisäkseni. Mutta vastaani tuli saksalaisia kun evakoiduin äskettäin. He HIHITTELIVÄT. En usko että nämä sakut parantavat vappuani lainkaan. Eillei heillä ole sakua mukana.

Voiko ihanammin päivä enää alkaa? Puhuin tälle päivälle ensimmäistä kertaa äsken ja suusta pääsi luullakseni "PERKELE!" Nimittäin iloisena menin kahvia keittelemään, otin oikein maitoa pullossa mukaan kuin paraskin retkeilijä. Äkkinäisen koordinaatio virheen takia kahvipannu luiskahti käsistäni pöydän kulmaan kastellen minut ja puoli tarkkaamoa. Nyt istuin studiolla housut märkänä juoden liian vahvaa kahvia. Tajusin myöskin eillen että pankkikorttini menee tiistaina vanhaksi. Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Hyviä hommia.

Opinnäytetyö on nyt esitelty. Sain siitä uskomattoman paljon kehuja. "Ottakaapas ykköset mallia! Ainakin 5+. Aivan loistava!" Mielestäni se ei ihan nuin hyvin kyllä mennyt. Taisin seota kuvakoissa ja muutenki pari kertaa taisi joku kirosanaki tulla ku menin sanoissa sekasi. Nyt ois sitte jälellä se yks ainut kurssi, jonka pitäsisi saada suoritettua vaikka päällään seisten.

Olin eilen tasoittamassa alkoholitasapainoani. Grillasimme ja juopottelimme. Erehdyimme menemään Zombiin karaoken toivossa, mutta paskan vitut siellä mitään ollu. Sitten iskisin hirmu humala ja päänsärky. Ajattelin, että lähdenpä nyt kotia kun kerta huomenna ollaan menossa sitä autoakin katsomaan. Noh eipä mennäkkään. Ainakin näillä näkymillä.

Vappuna ilmeisesti lähen Kajaaniin Ystäväni luokse. Olen kuullut villeja juoruja että paikallisessa Bepopissa olisi vaahtopileet. Nyt sanon tietysti, että EN OO MENOSSA vaahtoilemaan. Mutta odottakaas kun pääsen vappuilun makuun nii siellä sitä sukelellaan menenään. Toivottavasti ei. Vaan nyt ruuan laittoon. Olen joutunut itse tekemään itselleni tänään krapula eväät. Paska palvelu. Kohta promillerallia ajamaan kylille :D.

Sunday, April 22, 2007

Sunnuntai tuntemuksia.

Huoh. Olen turhautunut. Minulla ei ole kursseja eikä ylipäätään mitään tekemistä Opistolla. Ainut olisi, että se opinnäytetyön esittely olisi torstaina. Mutta ei kai sitä kannata reenata ku vasta viimesenä iltana. Ei oo mulle nii justiinsa miten se menee. Linjavastaavakin sanoi että, tee hyvä esittys. Mitähän tämä HYVÄ mahtaa tarkoittaa? Pitäisikö minun käyttää jotain erikoistehosteita esityksessäni? Vai olisiko nyt aika sen odotetun tanssiesityksen? Auttakaa!

Nyt siviili elämäni kimppuun. olen juopotellut koko viikonlopun eli uskomattomat kaksi päivää. Ensimmäinen ilta vierähti kivasti Zombissa. Itseasiassa mulla oli älyttömät säpinät. Tai no en nyt säpinöistä tiiä, mutta ainaki mua kosittiin. Pyysin kyseistä herraa palaamaan asiaan ensi kesänä. Lauantaina menin autoilemaan kylälle. Tarkoitus oli ajella pilistä koko ilta, mutta nii... Kauppaanhan se tämä tyttö marssi ja nii, ei varmaan edes tarvi sanoa mitä ostin. Zombi suunnitelmat kaatuivat kun porukka ja kuski oli valmiina lähtemään Kajaaniin. Minä änkäsin mukaan ja eiku menoksi. Baari oli täynnä trendikkätä ihmisiä. Minä, joka oli pukeytunut asian mukaisesti Zombiin lähtöa varten, tunsin oloni juntiksi. En antanut asian häiritä vaan piletin rokkipuolella lähes koko illan. Hyvä meininki oli koko illan ja siinä viiden jälkeen aamulla olin kotosalla ja soittelin vielä Heinälle, joka oli sattumalta hereillä. Nyt odottelen krapulaa. Tarvetuloa. Olen sen ansainnut.

Saturday, April 21, 2007

Mitä jää?

Valmistuminen on nyt ihan hollilla. Mitä jää käteen? Paperi, muutamat hyvät ystävät jotka olen ajan saatossa saanut ja osittain ihan hauskoja muistoja esim. skotlanti ja arvelluttavat sekoilut opistolla. SEKÄ riemastuttavan massiiviset nenäverenvuodot. Niitä syntyi ainakin kolmesti.

Mitä muuta jää käteen? Avainpantti. Mitä sillä teen? Säästän sen kesäksi. Mitä sillä saan? Ainakin junalipun helsinkiin opiskelija hinnalla. Millä hinnalla? Opiskelija.. en luovu vielä tittelistäni, opiskelijat saa aina jotain alennuksia joten käytän loputkin mahdollisuudet hyväkseni. Miksi? Täytyykö helvetissä syykin olla?

Olen kohta päättänyt opinnäytetyöni, maanantaina on viimeinen työpäiväni ja täällä sataa lunta. Tai satoi. En jaksa katsoa enää ulos. Tulen esittelemään huippean työni teille kun käsky käy. Sen jälkeen näemme varmaan vasta päättäjäisissä. Sinne tulen, koska omat juhlani ovat vasta kaukana perässä. Ei ole syytä jäädä pois.

Kevätterveiset niille, jotka vielä blogillamme käyvät.

EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

Saakelin manninen on houkutellut soulmatensa tänne, johdattanut opetuslapsensa synnin pesään. Kiitos tuon kurjan ukkomiehen nyt mansikkashekki ja murmeli ovat löytäneet kutsumuksensa ja perustaneet omat blogit! Homma karkaa käsistä!

Tuesday, April 17, 2007

NOUUUUUU!!!

Olinkin laskeskellun tunteja väärin. Onneksi hoksasin kumminkin hakea opintokortin. Muuten olisi valmitujaispäivänä ollut iloinen ylläri kun YKSI OPINTOVIIKKO puuttuu. Niinhän siinä tietysti kävi, että joudun raahaan itseni väkisin luovan kirjoituksen kurssille, joka on täynnä alempi luokkalaisia assareita (joka ei sinäänsä ole niin paha asia), mutta kaiken lisäksi kurssi on tulossa iloisia nuvakkeita. Muutenkin kirjoitus ei ole vahvoja puoliani ja opettajakaan ei ole suosikkini. Yhdellä asialla voin itseäni lohduttaa. Opinnäytetyöni PITÄIÄSI olla valmis. Ainakin tein ne korjaukset, jotka opettaja kehoitti minua tekemään. Lisäksi esittely olisi ensi viikon torstaina.

Kävimmme eilen sikailemassa Kärkkäisen sikapäivillä. Ostoskoriin ei kyllä kertynyt juuri mitään. Johtunee sittä, ettei minulla ollut edes koria. Kummiski ostin vaan jotain hiusjuttua ja pillimehuja. Mannisen kanssa puokkiin täräytettiin Seitsemänpäivää julkkistietovisailu. 2,90 EUROA! Eilen jo matsia otettiin niin Manninenhan se täräytti voiton kotia. Nooh revanssissa katotaan kuka se on seiskaa lukenu :D

Friday, April 13, 2007

Kärppä juhlissa ja hunajaa ostamassa

Olimme tiistai illasta asti kiihkeästi odottaneet eilis illan Kärppä-Jokari peliä. 2-2 tilanteessa usko alkoi jo hiipumaan, mutta niinhän siinä loppupeleissä kävi, että voitto Kärpille ja tuhatta ja sataa kohti Oulua. Kaupungilla oli porukkaa liikenteessä. Autot töttäilivät ja ihmiset huutelivat toisilleen riemuissaan. Suunnistimme Hevimestaan, joka ei ihan vastannut odotuksiani, mutta jokatapauksessa euron ilta pelasti tilanteen. Nähtiinpä siellä pari tuttuakin. Päihtyä en meinannut millään, toisin kuin Heinä joka Snookkerin portaissa rymysi niskaani ja olimme lantää turvallemme. Ilta päättyi onnellisissa merkeissä kun sai pitsaa nassuun ja kotimatka alkoi.

Tänään olen kärsinyt pienehköstä rapsasta. Muistin lukeneeni lehdestä, että Suonenjokilainen Maajussille morsian sarjastakin tuttu mehiläistarhailija oli torilla myymässä hunajaa. Kirmasin alakerran poikien kämpille ja nappasin Suonenjokelainen ystäväni mukaan ja lähdimme moikkaamaan maajussia. Tovin juteltuaan maajussi tokaisi ystävälleni, että se tyttöystäväkin löytynyt täältä. Kielsin kaiken. Keskustelussa tuli hiljainen hetki ja ehdotin ystävälleni, että tämä ostaisi hunajaa. No siitäkös sitten maajussi riemastui ja alkoi ehdottelemaan, että käyttäisimme hunjaa seksileikeissä. Hän kertoi, että on omakohtaisia kokemuksia, ja hyvin toimii. Maajussi selitti asiasta vaikka kuinka kauan ja minä naureskelin rapuloissani. Ei sitten kumminkaan ostettu hunajaa.

Häähää

Minä muokkasin rakasta blogiamme, se oli niin hilpeän värinen että alkoi jo pikkuhiljaa pilkut lentelemään. Nyt se on harmaa ja verinen. Kurjaa. Olihan tuo jo aika sitä hieman parannella.

Olen viettänyt suomessa nyt jo viisi lumista ja jäistä päivää. Olen jopa saanut puuttuvat kirjaimet takaisin, ettei tarvitse taas avoimesti puhua täällä omasta seksielämästään. Tänään kuusamolaiset ystäväiseni ovat järjestäneet minulle vastaanottokomitean eli pienimuotoiset pirskeet. Täytyy siis illan päälle tutkia yöelämää ja saada taas uusia elämyksiä kuusamolaisesta keväästä...

En tule välttämättä seuraavalla viikollakaan kouluun, koska minulla ei ole siihen syytä. Mutta vähintäänkin valmistujaispäivänä nähdään taas, sen uskallan luvata. Opinnäytetyöni on keskeneräinen, toivottavasti saan sen vielä hyvissä ajoin tehtyä. Tsemppiä vain kaikille esityksille jotka aika varmasti missaan!

Monday, April 09, 2007

Vähiin käy koulu.

Ei tänne näköjään kukaan muu kirjota nii kai se meitin on pakko. Työharjottelua on tosiaan jäljellä 3,5 päivää, eli tämä viikko. Huomasin että olin laskenut vapaastivalittavat opintoviikot mukaan työharjotteluun ja teen nekin nyt samalla pois työharjottelussa niin ei tartte niistäkään enää ressata. Opinnäytetyössä on vielä viimeistely jäljellä ja näillä näkymin esittelen sen ensi viikolla. Sitten olis kahden viikon loma ja sitten vielä esitystekniikka ja sitten valmistuminen. Kesätöihin pääsin jälleen paikalliselle ikkunatehtaalle.

Loma sujui mukavasti keski-suomessa erään poikamiehen luona. Kävimme jopa HElsingissä asti American car showssa, jonne minun ei näköjään olisi kannattanut lähteä. Katsellessa toinen toistaan komeampia autoja masennuin heti alkumetreillä omaan autooni. Ilmeisesti mesennukseni oli aika paha, sillä olin missannut Salkkareiden Ossin. Kaksikin kertaa mulle oli siitä sanottu, mutta olin vastannut jotain epämääräsitä ja jatkanut masistelua. Kun pääsimme takaisin Keski-Suomeen tämä edellämainittu poikamies lesotti sikolleen, että näimmepäs Salkkareiden Ossin, niin meiti oli ihan pihalla että NÄHTIINKÖ!!!?? Ei kai siinä sitten. Matka jatkui kohti Jyväskylää Maj Karman keikalle. Oli hyvä keikka ja oli hyvin humalassa. Siitä sitten mökille yöksi kuuntelemaan Mannisen rakastuneita huokauksia. (Jäähyblogilta voi varmaan piakoin lukea mistä nämä rakastuneet huokaukset johtuivat.)

Ei kai tässä sitten sen seksikkäämpää.
Juupajuu.

Sunday, March 25, 2007

Turnajaiset takana.

Sählyturnaus oli ja meni. Kolmen päivän ryyppyputki päättyy tähän, koska huomenna on palattava työharjotteluun. Lauantaiaamu alkoi iloisissa markeissä oksentamalla ja järkkärinä Opistolla. Suunnitelmissa oli, että aloitan juomaan viiden aikaan, etten hyytyisi kesken illan. Kun saavuin liikuntahallille katselin pelejä hetken kuivinsuin ja sitten lankesin. Kahdesta asti olin kokoajan hyvässä humalassa ja taisipas siinä kerran jos toisenkin laatta lentää ja sammuminen olla lähellä. Pienistä takaiskuista huolimatta selvisin jopa Paskarattaaseen jossa oli uskomattoman paskat bileet. Porukkaa kyllä oli, mutta paikka yleensä ja hieman sekava mielentila latisti tunnelmaa. Lähdimme pois ennenaikojaan ja kävimme vielä pyörähtämässä Opistolla. Siellä meininki on kuollut. Vai muutamat seikkailivat ja örvelsivät pitkin pihoja. Siinä vaiheessa minulle iski taas väsy. Ei muuta ku Jäkälään omaan sankyyn nukkumaan humala pois.

Aamulla heräsin. Huomasin että, huoneeni on kuin joidenkin bileiden jäljiltä. Eilen olin ilmeisesti unohtanut ottaa kengät pois useampaan otteeseen. Myös tavaroita olin näkellut pitkin poikin laittioita ja pöytiä. Reppuuni en uskolla een katsoa mitä sieltä eilisen jäljiltä vielä löytyy. Lisäksi kamerani oli illan Mannisen vastuulla. Kuvia en itse katsonut kertaakaan kesken illan, eli siellä voi olla yllätyksellisiä kuvia. 12 pitäs mennä siivoamaan Opistoa, mutta... Saapi nähä.

Ai niin, meijän Opiston ukot tais tulla hopealle. Ja tytöt pronssille.

Saturday, March 17, 2007

RAISK!

Lähen Viroon. Hyvää säbäturnausta kaikille. Yritän tuoda jotain myrkkyjä. Voittakaa turnaus, VAI OOTTEKO TE JOTAIN HOMOJA VAI?

Wednesday, March 14, 2007

Synnista toiseen

Ylpeys, ahneus, himo ja kateus juotu. Paikka oli ennallaan, musiikin laita taisi olla jo hieman parempi. Asevarusteet on hommattu, nyt toivotaan etta ne mahtuvat laukkuuni (toinen mahtuu, toisesta en ole varma). Rahat on menny. Perhanan nummitupa!

Kouluasiat mietityttaa. Mita seuraavaksi? Alkaa taman Opiston taru olla jo lopuillaan. AMK kai se on mentava, jos meinaa toita saada. Kesatoita ei ole itsellani tiedossa, elan tyottomyystuella pari kuukautta ja odotan vastauksia. Mita vastauksia, sita en viela tieda. Ennakkotehtavia pitaisi alkaa tekemaan, etta ehdin lahettaa kaiken paskan kun paasen kotiin.

Yrittakaa pitaa yhteytta, jotkut suomenkieliset sanat ovat jo vaikeita muistaa! Alkaa hylatko ystavaanne skottien armoille, kiitos ja kumarrus.

Kevättä rinnassa

Kyllä näin on joo, että dokakri alkaa olemaan valmis pieniä viimehetken lisäyksiä lukuunottamatta. Pidimme eilen katselmuksen ja opettaja ja tilaajat kehuivat sitä. Ensi viikolla sitten paikalliseen valokuvausliikkeeseen työharjotteluun joka jatkuu neljä viikkoa siitä eteenpäin. Sählyturnajaisetkin alkavat lähestyä uhkaavasti. Olen myös tehnyt ostoslistaa Heinille, joka pian poistuu keskuudestamme Viron maalle.

Hyviksi uutisiksi kuulin myös tänään, että pääsen kesätöihin heti kun koulusta joudan. Se piristi minua. Vaikka ihan liian hyvällä tuulellahan tässä on kyllä oltu. Eilen illalla kyllä vähä ketutti, mutta mitäs pienistä. Lisäksi tänänä Marjuska kutsuu luokseen. Se ois taas karaoken paikka. Tarkoituksena olisi myös viettää jonkunlaita leikkaus karonkkaa.

Friday, March 09, 2007

PAHA KARMA

Ei varmaan tarvitse paljon kertoa. Oltiin jo melkein perillä saarijärvellä minne oli tarkoitus mennä katsomaan Teräsbetonia jöötin, AC/DC:n ja mannisen kanssa. Saimme tiedon että Teräsbetoni on perunut keikkansa laulajan äänen menetyksen takia. Se on siis mahdotonta mennä keikalle tällä lössillä.


Kiitos.

Wednesday, March 07, 2007

OLEN TULLUT TAKAISIN!

Heini neuvoi minulle tien takaisin bloggeriin. Olen onnellinen. Leikkaus sessiot etenävät sutjakkaasti ja juopottelelmaankin meitä on jo tänänä vonkaillut. Saapi nähdä, sillä ensin meillä on edessä tärkeämpää tekemistä. Menenne rakkaalle kotipaikkakunnalleni, jossa on tarkoitus rempata autoani. Kun auto on saatu kuntoon, menemme käymään paikallisessa nähtävyydessä, jonka kohtaamista Heini on jo kauan odottanut. Tänänä hänen pitkäaikainen unelmansa käy toteen! HEINÄ PÄÄSEE ZOMBIIN! Toivon mukaan hän ei tahdo sinne enää ikinä uudestaan. Mutta, nyt tie kutsuu.

Sunday, March 04, 2007

Reissussa kroonisten poikamiesten kanssa.

Niin tosiaan. Viime perjantaina krooniset poikamiehet ja opistolaiset kohtasivat kun manninen houkutteli pojat käymään. Alunperin ideanahan oli mennä Ylivieskaan Viikatteen keikalle. Viikate päätti kuitenkin perua keikkansa kun rumpali oli sairas. Eli siis paha karma iski jälleen. Menimme sitten muuten vaan Vieskaan. Jos olisin ollut selvä ilta olisi ollut vielä hirveämpi mitä se oli. Meidän lisäksemme baarissa oli n.5 ihmistä. Lähdimme mukaan säpinä kisaan, ja kunniaksemme voin sanoa että kukaan tältä blogilta ei hävinnyt kisaa!! Sen sijaan eräs joukossa mukana ollut opistolainen rappuharja hävisi. Hoidimme osuutemme hienosti ja kunnialla.

Jööti houkuttelee minua Teräsbetonin keikalle Sumppilaan. Uskon sen olevan liikaa minulle.

Sunday, February 11, 2007

Eka erä Manniselle Karstulaan!

MINA ELAN ...viela...

Tervehdys taalta sateisesta, puuttuvien kirjainten maasta!

Olen katsonut televisiota tahan mennessa enemman kuin viime vuoden aikana yhteensa. Televisiosta tulee jopa PRATKAHIIRET!! (ei alkuperainen, paska homma). Myos Pako, Taydelliset naiset, CSI, Franklin ja monet muut asianomaiset sarjat ovat pitaneet minua hereilla turhaan. Mista varmaan johtuukin, etta eilen nukuin semmoset 13h putkeen ja sain valtavan nenaverenvuodon. Kohta en osaa enaa kirjoittaa suomeksi, joten varautukaa.

Jees, alkaa unohtako minua. Tai jos unohdatte, niin tuliaisia ei tipu :P
(voi olla etten toisi niita muutenkaan...) Hyvaa ystavanpaivaa toverit! (tulevaa sellaista)
ps. tsekatkaa EPIC MOVIE, minusta se vaikutti hyvalta.

Friday, February 09, 2007

Eväiden taisto vol.1

No niin. Kaikkihan lähti siitä että jari morkkasi minun suolakeksejäni linja-auto matkalla. Siitä saimmekin karun idean: miksi emme ottaisi aina eväitä linja-autoon? Tarkemmin ajateltuna, miksi emme pitäisi kisaa kummalla on karummat eväät? Sääntöinä on: Eväiden pitää olla syötäviä. Mukana pitää olla myös juoma.
Ensimmäinen eväiden taisto käytiin viime torstaina. Minulla oli folioon käärittyjä mustekalarenkaita. Juomana oli vitamiinipore tabletti vedellä. Jari kuitenkin peittosi minut. Hänellä oli täytetty paprika ja päärynä siideriä! Täyte oli jonkinlaista jauheliha mössöä johon oli tungettu jotain papuja. Syytänkin Willeä tappiostani. Hän se mannista kokkaamaan opettaa.

Saturday, February 03, 2007

Kirsti Päizään

Nyt on kaunis tunnelma meneillään täällä kirjoittajan päässä. Minä Heinä ja Jööti olemme olleet kuvailemassa dokumenttielokuvaa Lanitapahtumasta ja konsertista. Olimme rajan takana aika kauan jo kahtena päivänä putkeen ja se kyllä vaatii osan mielenterveydestä mukanaan. Vai miltä kuullostaa se että olemme nimenneet stedycamin Kirstiksi. Olo on kun olisi Päizään, vaikka olen naukkaillut vain energiajuomaa. Sen takia minua ei ole vielä nukuttanut...ei vielä mutta kohta...nyt jos koskaan Kirsti!!!

Päässä soi: Zen Cafe: Stop

Tuesday, January 30, 2007

Kuumetta ja vitutusta.

Loppuisi jo tämä sairastelu. Jopa työharjottelu hommat kiinnostaisi enemmän kuin tämä kämpillä köllöttely ja nämä lyhyet nettiseikkailut ja loputon television tuijotus. Mahassakin möyrii sen verran, että oksennustautia on odotettavissa. Milenkiintoista. Minulla on kuumetta, nuha ja maha sekaisin ja kaiken lisäksi vielä aivastuttaa ihan homona koko ajan.
Viikonlopusta onkin sitten tulossa työntäyteinen jos vaan olo tästä helpottaa. Olisi kyllä EHKÄ hieman muutakin tekemistä, mutta saapi nyt nähä.
Nyt on nii ankara vitutus, ettei lähe ees mitään juttua. Ärsytäää.

Sunday, January 28, 2007

Heino-kepposia ja käärmeitä lentokoneessa.

Täällä ollaan taas saatana. Enpä ole tännekkään jauhanut pitkään pitkään aikaan, mutta nyt olis jotain jutunjuurikasvuakin. Ensiksi pitää kertoa kepposesta jonka teimme heinälle. Herra-Wille on kyseisen tempun minulle suorittanut seinäjoen juna-asemalla. Minä ja Jööti lähdimme hakemaan heinää kärsämäeltä, kun se äpärälapsi ei pääse ylös ajoissa lähteäkseen aikaisemmalla linjurilla. Me teimme kyltin, jollaisia näkee useissa amerikkalaiselokuvissa, kun joku tulee pois lentokoneesta, jossa luki äpärälapsi heino haapaveden opisto. Lisäksi meikällä oli nallenaamari päässä kun Heinä nousi linja-autosta. Hyvin kyllä Heinä löysi oikean auton.

Lisäksi katselimme uudenuutukaisen kulttiteoksen Snakes on a Plane. Kyllä ainakin itselleni nauru maittoi kyseistä ryvetystä katsellessa. Kyllä se kultti-maineensa ansaitsee sen verran törkeäksi meno välillä äityi. Mutta loppujen lopuksi leffa ei mennyt edes niin yli mitä olisi voinut olettaa. Samppa ei edes paininut anakondan kanssa lopussa.

Päässä soi: Samuel L. Jacksonin Motherfucker-dialogi

Monday, January 15, 2007

Kuulumisia.

Ajtettelin vain kirjotella tänne, koska viime kirjoituksestani onkin jo rutkasti aikaa. Olen siis aloittanut villistä opiskelijaelämästämme kertovan dokumentin leikkaamisprosessin. Osa materiaaleista on jo koneella, mutta monta monituista kesettia on vielä digitoimatta. En malta odottaa, että pääsen ykkösvuoden nauhoihin käsiksi ja katsomaan sitä hirvittävää ilakointia.

Minä, Helinä ja Manninen ollaan kovastikkin oltu hinkumassa johonkin keikalle. Manninen on nyt sitten pääsemässä ilmeisesti Tampereelle Indican ja Metsatöllin keikalle. Olen tästä hyvinkin katkera. Koska meille ei ole sijaa majatalossa vitsailimme jo, että hommaisimme kuskin (Kaesmaen) ja tulisimme omin avuin paikan päälle. Taitaapa jäädä unholaan tuokin haave, sillä rahatilanteeni on heikentynyt.

Keskiviikkona taas räjähtää, sillä Marjuskassa on karaoke ja disco ilta. Hyvä.

Sunday, January 14, 2007

Vähiin käy ennenkuin loppuu...

Helvetti. Tämä on aika outoa. Sen on tiennyt koko ajan että tämä tulee jossain vaiheessa mutta nyt se on jo pelottavan lähellä. Koulu lähenee pelottavasti loppuaan! Tuntiopetusta olisi enää puolitoista viikkoa! Sitten se on enää omasta viitseliäisyydestä kiinni millon valmistuu. Elikkäs siinä on sitten tämä ah niin ihana opinnäytetyön saattaminen loppuun sekä yksi kurssi, joka pitäisi itsenäisesti suorittaa. Ja tietysti Dreamweaverin tekeminen loppuun. Mutta siinäpä ne sitten onkin. Ja sitten töitä hakemaan (työttömäksi valmistautuminen). Aaargh!!!

Mutta ei niin pahaa ettei vielä pahempaa. Kaesmaen kanssa pidettiin torstaina taas hieno jutusteluhetki (joilla tuppaa olemaan mittaa monta tuntia... :D) ja kerroin hänelle asiasta, joka tapahtui vuosia sitten. Ja nyt ne muistot pyörivät koko ajan päässäni eivätkä jätä rauhaan! :D Ei siinä, hienoja muistoja, mutta parempi olisi että ne muistot olisivat pysyneet taka-alalla, nyt niistä täytyy taas kerran päästä eroon. Kaesmae, ei puhuta enää siitä, jooko? :D:D Heh! (No niin varmaan ei puhuta).

Tuesday, January 09, 2007

Tyhmä Encorer, or what ever

Encorer on rajoittunut. Se on tyhmä. Sen takia kaikki työ on pilalla. Sen takia kaikki työ täytyy tehdä uudestaan. Ja uudestaan. Voi S*****A!!! Aaaaaargh!

Monday, January 08, 2007

Työharjoittelu shitti alkoi todella! Nakki napsahti kolmikolle!

Meillä oli tänään neuvonpito työnantajamme kanssa. Kuten kaikki jo tietävät minä, jööti ja manninen olemme onnistuneet survomaan itsemme työharjoitteluun siikalatvahankkeen varjoon tekemään siitä dokumenttia. Päätehtävämme on siis tehdä siitä koko paskasta dokkari. Kyseiseen hommaan kuuluu kuitenkin monosen tuntien myös nakkikoneena oleminen. Saimmekin tänään uskomattoman tehtävän joka ei enempää voisi nakkihomma olla!
Hankkeessa on ollut joku kisa mistä ala-asteelaiset ovat voittaneet palkintoja. No rakkaan työantajamme mielestä on kovin etäistä ja tylsää lähettää palkinnot postissa. Joudumme mukaan luovuttamaan palkintoa (kunniakirja?) ja joudumme esittämään UUTISRYHMÄÄ joka kuvaa muka koko tapahtuman ja haastattelee voittaja kakaraa! ESITTÄMÄÄN UUTISRYHMÄÄ. NÄYTTELEMÄÄN UUTISRYHMÄÄ ALA-ASTEELLE. Mitkä traumat poloinen lapsi saa kun ryntäämme hänen kimppuunsa? Entä kun hän odottaa vuosia esiintymistään tv:ssä? On ihanaa olla hirviö.